Sivut

tiistai 2. syyskuuta 2014

Suomen hallitus rikkoo perustuslakia NATO-isäntämaasopimuksella

NATO:n huippukokouksen yhteydessä Suomi aikoo allekirjoittaa ainakin NATO:n isäntämaasopimukseen kuuluvan yhteisymmärryspöytäkirjan, ns. MoU-sopimuksen. Hallitus väittää, että se ei ole sopimus ja että Suomi aina erikseen päättää tapauskohtaisesti salliiko se tai pyytääkö se ”apua tai voimavaroja” maaperälleen.
Uutisblogi: Antti Pesonen, IPU
2.9.2014, Verkkomedia.org 

Suomen hallitus rikkoo perustuslakia NATO-isäntämaasopimuksella
Kuitenkin Naton standardissa menettely on sellainen, että Naton komentaja tekee aloitteen neuvotteluista, jos hän katsoo jonkin tilanteen, kriisiuhan tai vastaavan sitä edellyttävän. MoU laaditaan siis jo tiedettyä tilannetta varten ja sopimus on poliittisesti sitova.
Milloin aloite on Suomelle tehty ja mikä oli se uhka tai tilanne, jonka hoitamisen avustamiseen Suomi nyt MoU-sopimuksella sitoutuu? Näihin kysymyksiin ei ole kerrottu vastausta ainakaan julkisuudessa.
Naton standardin mukaan aloite muutoinkin on Natolla ja sillä on myös yksinoikeus sopimuksen tulkintaan. Sopimushan tehdään Natoa varten, sen tarpeisiin olipa kysymys kriisistä, sen uhasta tai sodasta. Standardiin kuuluu isäntämaalle velvoite huolehtia Natolle myös ammuksia, jos Nato käy sotaa. Jos siis esimerkiksi Venäjä ja Nato ryhtyvät sotimaan. 


Itsenäisyyspuolue vaatii NATO-sopimusprosessin pysäyttämistä
Onko Nato poikennut Suomen tapauksessa tavoistaan? Muuttanut sopimusluonnostaan radikaalisti, kuten ministerit kertovat? Sitä emme voi tietää, kun asiakirjat pidetään salassa. Ministerit ovat valehdelleet Suomessa ennenkin esimerkiksi markasta luovuttaessa, joten jäljet pelottavat.
Näyttää siltä, että Suomen alue aiotaan tehdä päätöstä vaille valmiiksi Naton toiminnalle harjoituksista täysimittaiseen sotaan. Samalla kerrotaan kansalaisille, ettei tämä lähentäisi Suomea Natoon.
Suomen hallituksen tiedonannon mukaan sopimus perustuu eduskunnalle annettuihin turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin selontekoihin aina vuodesta 2001 lähtien. Niihin on piilotettu, että on ”linjattu  puolustuksen kehittämisen yhdeksi osa-alueeksi ulkopuolisen avun vastaanottokyvyn varmistaminen
Tuo epämääräinen teksti ei oikeuta eduskunnan ohittamiseen todellisuudessa tarkan sopimuksen laadinnasta ja hyväksymisestä. Ruotsissa sama sopimus menee eduskunnan käsittelyyn.
 
Sopimuksella kävellään Suomen perustuslain ylitse: ''Eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka ovat merkitykseltään huomattavia'' (PL 94 §). Suomessa ei kuitenkaan ole sellaista (perustuslaki)tuomioistuinta, jossa asia voitaisiin puolueettomasti tutkia.

Itsenäisyyspuolue (IPU) vaatii, että isäntämaasopimuksen prosessi pysäytetään, asiakirjat saatetaan julkisuuteen suomeksi, sopimuksesta järjestetään perusteellinen käsittely eduskunnassa ja hallituksen toimista suoritetaan luottamuslauseäänestys.
IPU vaatii, että Nato-yhteistyöstä on luovuttava ja Suomi on palautettava puolueettomaksi, sotilaallisesti liittoutumattomaksi ja itsenäiseksi, kansanvaltaiseksi maaksi.

Uutisblogin kirjoittaja Antti Pesonen on Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja ja Verkkomedian advokoima blogisti.

Lue aiheesta myös mm:

NATO-jäsenyys veisi Suomen vuotta 1939 muistuttavaan tilanteeseen - IPU:n puheenjohtaja

Suositeltu Iltalehden artikkeli (2.9.2014):

Ei kommentteja: