Sivut

perjantai 12. syyskuuta 2014

EU ja USA julistavat uudet pakotteet - Venäjä vastatoimiin MH17-raportista ärtyneenä

USA ja EU ovat julistamassa uudet Venäjän-vastaiset pakotteet voimaan tänään perjantaina. Pakotetoimet ja niiden perusteet ovat nostaneet Venäjällä ärtymyksen, jonka taustalla on mm. epäuskottava lännen raportointi lennon MH17 tuhosta ja muut todisteettomat väitökset Venäjän osallisuudesta konfliktiin Itä-Ukrainassa.
Toimittaja: Janus Putkonen
12.9.2014, Verkkomedia.org

EU ja USA julistavat pakotteet - Venäjä vastatoimiin MH17-raportista ärtyneenä
Moskova ilmoitti torstaina olevansa pahoillaan EU:n päätöksestä asettaa uusia Venäjän-vastaisia pakotteita perustellen niitä Ukrainan tilanteella. Kremlin tiedottaja Dmitry Peshkov sanoi Venäjän pitävän EU:n presidentti Rompuyn torstaina ilmoittamia pakotteita laittomina.
"Olemme sanoneet lukuisia kertoja, että me emme ymmärrä niitä, ja kiistämme ajatuksen pakotteista, jotka on asetettu myös aiemmin, samalla kun pidämme niitä laittomina", Peshkov sanoi toimittajille. "Olemme pahoillamme, että Euroopan unioni on valinnut uuden pakotekierroksen".
Moskovan näkemyksen mukaan uusissa pakotteissa ei ole lainkaan järkeä varsinkin ottaessamme huomioon pyrkimykset, joilla Venäjä sai aikaiseksi verilöylyn lopettamisen ja Moskovan avustettua osapuolia rauhanomaiseen tulitaukoon Itä-Ukrainan konfliktissa.
"EU:n päätös on täysin yli ymmärryksen ja selitysten", Peshkov lisäsi. Presidentin tiedottajan mukaan Bryssel ei joko kykene näkemään tai ei halua nähdä todellista tilannetta Donbassin alueella, eikä halua saada tietoonsa askeleita, joita osapuolet ottavat ratkaistakseen tilannetta. Venäjän ulkoministeriö syytti osaltaan Euroopan unionia Ukrainan rauhanprosessin vastaisista päätöksistä jo aiemmin torstaina.


Yhdysvallat puolestaan ilmoitti, että myös Washington tulee julistamaan taloussektorin, energia-alan ja sotilasteollisuuden pakotteita perjantaina yhdessä EU:n kanssa. Asiasta ilmoitti presidentti Obama. Hänen mukaansa presidentti Putinin lähipiiri ja maan suurimmat pankit tulevat joutumaan USA:n pakotteiden kohteeksi. Obama syytti Venäjää "raskaasti aseistettujen joukkojen lähettämisestä Ukrainaan". Tätä lännen väitettä ei ole koskaan todistettu.
Venäjän onnistui saada Valko-Venäjällä järjestettyyn kokoukseen sisällissodassa taistelevat osapuolet Ukrainasta, ja Minskissä solmittiin 5.9. Kiovan ja Donbassin kesken parhaillaan voimassa olevan aselepo, joka heikosta luonteestaan huolimatta on hiljentänyt voimakkaat sotilastoimet sekä keskeyttänyt vakavaksi yltyneen kansanmurhan.
Tulitaukosopimus pohjasi presidentti Vladimir Putinin 3.9. julkistamaan 7-kohtaiseen rauhansuunnitelmaan. Lue Itä-Ukrainan 5.9. solmittu tulitaukosopimus englanniksi:
Kuluneiden kuukausien aikana EU ja USA ovat asettaneet useita pakotekierroksia Venäjää vastaan ja syyttänyt Moskovaa käytännössä täysin todisteetta osallisuudesta Ukrainan konfliktiin sekä mm. osallisuuteen lennon MH17 alasampumisessa. 119 ihmistä Venäjällä on joutunut suoranaisesti pakotteiden kohteeksi.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov antoi Itar-Tassille kattavan haastattelun torstaina 11.9. jossa hän totesi, että Washington ja Euroopan maat ovat tehneet päätöksen Venäjän eristämisestä jo kauan sitten. Hänen mukaansa länsi on luopunut demokratiastaan yrittäessään säilyttää asemaansa. USA on kaikkea muuta kuin vapauden linnake, totesi Lavrov.
Sergei Lavrovin haastattelu olisi varmasti syytä suomentaa kokonaisuudessaan, mutta toistaiseksi se on luettavissa vain englanniksi:
Moskova on toistuvasti kiistänyt osallisuutensa Ukrainan konfliktiin ja sanonut, että lännen pakotteet uhkaavat kansainvälistä rauhaa sekä vakautta ja rikkovat kansainvälistä lakia. Edellisiin lännen pakotteisiin Venäjä asetti vastapakotteitaan, joilla kiellettiin elintarvikkeiden tuonti pakotteita asettaneista EU:sta, Yhdysvalloista, Kanadasta, Australiasta ja Norjasta. 


Moskova vastaa uusiin pakotteisiin - MH17-väitteet sietämättömiä
Venäjän vastapakotteita arvioi presidentti Putinin neuvonantaja Andrei Belousov, jonka mukaan toiseen vastapakotteiden aaltoon saatetaan sisällyttää autojen maahantuonnin kieltämisiä, joka erityisesti koskisi käytettyjä autoa, kuten muitakin kulutustuotteita. Belusov vakuutti, että ne Venäjän yhtiöt joita lännen pakotteet tulevat koskemaan, tulevat saamaan valtiolta tukea.
Venäjä on jo varoittanut aiemmin, että mikäli länsi asettaa energiasektorin pakotteita, se tulee vastaamaan kovilla toimilla, kuten mahdollisesti ilmatilansa sulkemisella lännen lentoyhtiöiltä.
Venäjän ulkoministeriön mukaan Venäjä myös tulee suorittamaan vastatoimensa uusien pakotteiden johdosta. Vastapakotteista varoitti viimeksi torstaina ulkoministeriön tiedottajaAlexander Lukashevich, jonka mukaan Malaysian Airlines MH17 -turmaa on käytetty tekosyynä lännessä, joilla on viety eteenpäin talouspakotteita Venäjää vastaaan.
"Kuitenkin, todelliset syyt tragedian taustalla eivät ole tulleet lainkaan paljastetuiksi, joka johtuu ulkoisesta opainostuksesta kansainvälistä tutkintakomiteaa vastaan", Lukashevich sanoi. "Näyttää siltä, että kansainvälinen komissio - tiettyjen länsivaltojen painostuksesta - tahallaan venyttää tutkintaa eikä suorita velvollisuuksiaan, joka on ilmiselvää kaikille ilmailuasiantuntijoille. Sen tuloksena syitä tragediaan ei kerätä, eikä ilmoiteta", hän sanoi.
Venäjän YK-lähettiläs Vitali Tsurkin sanoi, että todellinen kansainvälinen tutkinta lennon MH17 kohtalon selvittämiseksi tarvitaan. Hänen mukaansa Hollannin johtama tutkinta jättää aivan liikaa vastaamattomia kysymyksiä. "On vaikea kutsua tätä tutkimusta kansainväliseksi. Monet kysymykset ovat jääneet vastaamatta. On liikaa omituisuuksia", Tsurkin sanoi Rossiya-24-televisiokanavan haastattelussa.
Tsurkinin mukaan hollantilaiset tutkijat ovat kokonaan sivuuttaneet aiheen ainakin yhdestä Ukrainan sotilaskoneesta, joka havaittiin lentävän lähellä malesialaiskonetta. "Jostain syystä tämä ohitettiin". Tsurkin pitää omituisena, ettei Hollannin raportissa sanallakaan mainittu YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmasta, jossa vaaditaan itsenäistä kansainvälistä tutkintaa.
Myös Malesia on vaatinut yhdessä Venäjän kanssa läpinäkyvää onnettomuustutkintaa. Malesian puolustusministerin vierailtua Moskovassa molemmat maat ovat pitäneet Hollannin johtamaa tutkintaa riittämättömänä ja epäilleet sen olevan politisoitu. Venäjä vaatii kansainvälistä siviili-ilmailujärjestöä ICAO:ta mukaan tutkimuksiin. Hollanti on luvannut omien tutkimustensa valmistuvan vasta ensi vuoden kesällä.
Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu sanoi Venäjän olevan valmis avustamaan Malesiaa tutkimaan lennon MH17 kohtalo. "Me olemme valmiit antamaan kaiken tuen ja avun turman onnettomuustutkinnalle", hän sanoi malesialaiselle kolleegalleen Hishammudin Husseinille Moskovassa pidetyn kokouksen jälkeen. Shoigu sanoi keskiviikkona, että Ukraina kantaa vastuun tragediasta. Hänen mukaansa koko tragedia olisi voitu välttää jos Ukraina olisi ratkaissut asioitaan ilman sotilaallista puuttumista.
EU ja USA ovat sanoneet, että he harkitsevat pakotteitaan mikäli tulitauko Ukrainassa pitää. Venäjä on kuitenkin jo todistanut, että Kiova keskittää joukkojaan tulitaukoa hyödyntäen ja odotettavissa on mahdollisesti uusi Kiovan joukkojen hyökkäys. Kiova on myös vahvistanut joukojensa keskitykset, mutta sanoo niiden olevan ainoastaan puolustuksellisia.
Venäjän ulkoministeriö näkee, että sotilasliitto NATO:n käynnistämät sotilastoimet Ukrainassa eivät edistä vaan uhkaavat suoraan rauhantavoitteita ja niiden laajuus on yllättänyt Moskovan.

Talusasiantuntija: Dollarin kysynnän lasku odotettavissa
Amerikkalainen ekonomisti Mark Thornton arvioi Moskovan ja Washingtonin välisen jännitteiden kasvun johtava dollarin kysynnän heikkenemiseen. Odotettavissa on yhä laajamittaisempi luopuminen dollarin käytöstä maailmankaupassa. Tämä tulee lisäämään muiden valuuttojen käyttöä markkinoillla, hän arvioi.
Thornton uskoo, että dollarin asema maailmanvaluuttana tulee katoamaan, kuten myös sen asema keskuspankkien reservivaluuttana. Valmistautuessaan uusiin pakotteisiin Kiina ja Venäjä tekivät tiistaina sopimuksen siirtymisestä ruplaan ja juaniin dollarin sijasta.

Janus Putkonen

Lähteet:

Tarvitsemme tukeasi - toimimme ainoastaan yksityisin lahjoitusvaroin!
Kiitä työstä lahjoituksella  ja avustat Verkkomedian toimintaa jatkumaan. "Meille pieni on jo suurta": Lahjoitustili: Janus Putkonen / FI71 4055 7620 0031 53
Janus Putkonen @ 12.9.2014 1:55

               
Ote alkuperäisestä uutisesta:
International commission intentionally drags out Boeing crash investigation — FM spokesman
The Malaysia Airlines Boeing 777 plane (Flight MH17) crash was used for pushing through the sectoral sanctions against Russia, he says

Ei kommentteja: