Sivut

torstai 18. syyskuuta 2014

Valtamedian mustamaalauskampanja ''Venäjä-trolleja'' vastaan aiheuttanut kantelujen tulvan

Verkkomedia on saanut valtavasti viestejä, joissa hämmästellään inholla YLE:n käyntiin masinoimaa mustamaalauskampanjaa Venäjän politiikasta ja mediasta keskustelevia vastaan. Lukuisten suomalaisten mitta on täyttynyt: Valtamedian Venäjän-vastaisuus aiheuttaa nyt runsaasti kanteluja.
Toimittaja: Janus Putkonen
Kanne oikeusasiamiehelle: Karoliina Topelius
17.9.2014, Verkkomedia.org

YLE:n mustamaalauskampanja ''Venäjä-trolleja'' vastaan aiheuttanut kantelujen tulvan
Jälleen, kuin yhdestä suusta lietsottuna, Suomen valtamedia on käynnistänyt toinen toista tiedotusvälinettä seuraavan ja voimakkaan Venäjän-vastaisen kohukampanjan. Nyt nähdyn syyllistämisen keihään kärjestä ovat lännen valtamediassa vaiettua tietoa etsivät kansalaiset, jotka keskustelevat siitä, mistä valtamedia vaikenee: demonisoitujen "lännen vihollisten" uutisista ja heidän päämiestensä näkökannoista.
Kansalaisten mielipiteitä ja keskusteluja mustamaalaavan leimakirveen nosti YLE 15.9. peräänkuuluttamalla "Venäjä-trollien" toiminnan paljastamista.
On tehty selväksi, että "molempien korvien kuunteleminen" ja "vaietusta kertominen" halutaan nyt syyllistää "trollaamiseksi", ja lännen uutisagendaa haastavaa tietoutta jakavat leimataan "trolleiksi". Näin aggressiivisesti tavoitteen hakuista sekä sanan- ja mielenvapautta uhkaavaa sisältöä onkin jo vaikea uskoa julkisin varoin toimivan yleisradioyhtiön tuottamaksi.
"Oletko joutunut Venäjän trolliarmeijan kohteeksi?" kysyi YLE ja pyysi kansalaisia kertomaan kokemuksistaan. Venäjän mediasta keskustelevia ja maan hallinon välittämää informaatiota toisilleen postaavia kansalaisia kuvailtiin "häiriköiksi", jotka levittävät sosiaalisessa mediassa Kremlin (Venäjän presidentinhallinnon) viestejä Venäjän toimista Ukrainassa.
YLE:n mukaan "Putin-trollit" nimittelevät keskustelijoita, vääristelevät tietoja ja kehuvat ylitsepursuavasti Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia sekä tämän johtajuutta. Venäjän virallisten näkemysten ja esittelemien tietojen käyttäminen argumenttina leimataan "verkkopropagandaksi", johon suositellaan suhtautumaan kriittisesti.
Moninapaisesti tietojaan etsivät ja tietouttaan keskenään jakavat kansalaiset ovat aiheesta provosoituneet. Facebookissa sarkastisena palautteena avattu "Venäjän-trollit" -ryhmä on kerännyt nopeasti satoja jäseniä. Ryhmän avauspuheenvuorossa kirjoitetaan seuravaa:
"YLE pyytää 15.9. julkaistussa tutkivan journalismin artikkelissaan kansalaisia tutkimaan toisiaan ja paljastamaan interwebissä liikkuvat Venäjän valtion palkkaamat trollit. Yleläisten yt-neuvottelujen lähestyessä tällainen journalismin joukkoistaminen onkin hyvin nykyaikainen lähestymistapa journalismiin.
Haluamme auttaa YLE:ä ja paljastamme itse itsemme.
Me olemme niitä, jotka eivät välttämättä näe Venäjää pahan alkuna ja juurena. Me olemme niitä, jotka näemme natseja Ukrainan hallituksessa. Me olemme niitä, jotka vaadimme todisteita Venäjän osallisuudesta matkustajakoneen (MH17) alas ampumiseen. Me olemme niitä joiden mielestä Nato meni liian pitkälle levittäytyessään Venäjän rajoille, ja sai Venäjän hermostumaan. Kaiken kukkuraksi me olemme niitä, jotka emme halua Suomen liittyvän Natoon.
YLE, nyt teillä on meistä lista. Paljastakaa meidät!"


Kanne Oikeuskanslerille
Yleisradio Oy eli YLE on Suomen eduskunnan alaisuudessa toimiva valtakunnallinen julkisen palvelun yleisradiotoimintaa harjoittava viestintäyhtiö, jonka voidaan veronkanto-oikeutensa perusteella tulkita olevan julkista valtaa käyttävä viranomainen. 
YLE on 15.9.2014 toimeenpannut oheisen linkin mukaisen mustamaalauskampanjan, jonka myötä YLE asettaa eriarvoiseen asemaan kansalaisia mielipiteen ja/tai vakaumuksen perusteella.
Esimerkiksi valtion viranomainen YLE väittää poliittisesti YLE:n edustajien kanssa ristiriitaisia poliittisia näkemyksiä ja vakaumuksia julkisesti esittäneitä kansalaisia "Venäjän trolliarmeijaksi" eli "nimettömiksi verkkohäiriköiksi", jotka "levittävät propagandaa". 
Valtion viranomainen YLE nimittelee ja siten asettaa eriarvoiseen asemaan YLE:n kannalta sopimattomia mielipiteitä omaavia kansalaisia: "trollit" Ylen mukaan "levittävät Kremlin viestejä Venäjän toimista Ukrainassa esimerkiksi Twitterissä ja Facebookissa sekä pyrkivät muokkaamaan mielipiteitä", kun valtion viranomaisen toimeenpaneman mustamaalauksen kohteeksi joutuneet kansalaiset ovat vain tuoneet esille oman mielipiteensä ja poliittisen kantansa ja/tai vakaumuksensa. 
Valtion viranomainen YLE lainaa toisen valtion viranomaisen Puolustusvoimien sotatieteiden tutkijaa: "verkkohäiriköiden viestien sisältö tukee Venäjän informaatioagendaa, sanoo Puolustusvoimien tutkijaSaara Jantunen" leimaten yhden kansanosan "verkkohäiriköiksi", ikään kuin oman tietynlaisen mielipiteen ja/tai tietynlaisen vakaumuksen ilmaisu kansalaisten kunkin omassa sosiaalisessa ympäristössä olisi oletusarvoisesti häiriköintiä.
Myös tämä YLE:n mustamaalaustoimenpide on omiaan asettamaan kansalaisia henkilöön liittyvien syiden perusteella eriarvoiseen asemaan. 
Esittämällä Venäjän presidentti Putinin ja tämän johtajuuden "ylitsepursuavan kehumisen" ominaisuudeksi, joka YLE:n ilmoituksen mukaan luotettavasti erottaa tietyn kansanryhmän muista ja nimittelemällä tätä kansanryhmää "trolleiksi", YLE asettaa edelleen kansalaisia eriarvoiseen asemaan toisiin nähden, milipiteen ja/tai vakaumuksen perusteella. 
Valtion viranomainen YLE vetoaa "asiantuntijoihin", joiden mukaan "verkkopropagandalta voi suojautua suhtautumalla tietoihin kriittisesti,” antaen siten tarkat ohjeet siitä, miten kyseistä kansanryhmää eli YLE:n nimittelemiä ”trolleja” vastaan voi ja kannattaa toimia. 
Oheisen linkin mukaisessa mustamaalauskampanjassa Yle asettaa yleisön saataville ja pitää yleisön saatavilla tiedon ja mielipiteen, jossa uhataan, panetellaan ja/tai solvataan tiettyä ryhmää yhteiskunnallisen mielipiteen ja/tai vakaumuksen perusteella.
Tämä on tulkittavissa kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan ja siten Rikoslain 10 § vastaiseksi toistuvien ja harkittujen tekojen kampanjaksi, josta Rikoslain 10 § perusteella on tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Mustamaalauskampanjassaan YLE tietoisesti ja vakaasti harkiten kerää ”Venäjä-mielisen trollaamisen kohteeksi joutuneilta” tietoja, millaisen verkkohäiriköinnin kohteeksi lukija on joutunut sekä millaisessa tilanteessa se on tapahtunut.
YLE:n uutinen voidaan tulkita, että YLE esittää venäjämielisten kantojen julkisen esittämisen lähtökohtaisesti verkkohäiriköintinä, vaikka kyseessä olisi vain oman yhteiskunnallisen mielipiteen ja/tai vakaumuksen esittäminen. Siten YLE asettaa tietyn kansanryhmän yhteiskunnallisen mielipiteen ja/tai vakaumuksen perusteella eriarvoiseen asemaan ja implisiittisesti uhkaa tiettyä kansanryhmää häpeärangaistuksella julkisuudessa. 
Keräämällä tietoja kansalaisista näiden tahdon vastaisesti, yhteiskunnallisen mielipiteen ja/tai vakaumuksen perusteella YLE tosiasiallisesti kerää henkilötietolain alaista henkilötietorekisteriä. 
Henkilötietolain 11 §  2 momentissa nimenomaisesti kielletään rekisterinpitäjää käsittelemästä arkaluontoisia tietoja, kuten henkilön yhteiskunnallista tai poliittista vakaumusta. 
Keräämällä kokemuksia YLE:n nimittelemien ”trollien” ja ”verkkohäiriköiden” ”verkkohäiriköinnin” ”kohteeksi joutuneilta”, YLE saattaa tulla, joko harkiten tai harkitsemattomasti, keränneeksi ja käsitelleeksi arkaluonteisia henkilötietoja kyseisten henkilöiden tahdon vastaisesti ja täten rikkoneeksi Henkilötietolain 11 § 2 momenttia. 
Mustamaalauskampanjassaan YLE myös yllyttää, tai tulkinnasta riippuen jopa kiihottaa, yleisöä kertomaan julkisuudessa lisävinkkejä, miten tiettyä kansanryhmää voi kohdella eli miten esimerkiksi YLE:n nimittelemille ”trolleille” voi vastata, miten heitä ja mielipitään voi torjua tai tehdä jotain muuta:  
”Kerro myös, miten olet ratkaissut tilanteen: oletko vastannut trolleille, pyrkinyt torjumaan heidän lähestymisensä tai tehnyt jotain muuta? Halutessasi voit mainita, ovatko trollaavat kommentit vaikuttaneet näkemyksiisi Ukrainan sodasta tai Venäjän pyrkimyksistä?”
Valtion viranomainen YLE yllyttää, tai tulkinnasta riippuen jopa kiihottaa, yleisöä kommentoimaan YLE:n nimittelemiä ”trolleja” ja ”venäjätrolleja”. 
YLE toimii mustamaalauskampanjassaan tietoisesti ja harkiten, mitä tulkintaa puoltaa YLE:n ilmoitus: ”Tarkoitus ei ole nimitellä yksittäisiä trolleja, vaan keskustella ilmiöstä laajemmin.” Täten valtion viranomainen YLE on tietoinen toimintansa yksilöille aiheuttamasta riskistä joutua julkisen häpeärangaistuksen kohteeksi. 
Kuten uutisen eri lauseista voi havaita, YLE tekee saman perustuslain, rikoslain ja ihmisoikeuksien vastaisen teon tietoisesti, toistuvasti ja harkiten.

Karoliina Topelius


Päätoimittajan kommentti:
Varsinkin Ukrainan tapahtumat ovat osoittaneet meille, ettei lännen valtamedialla ole tarkoituskaan esittää maailman tapahtumista muuta näkemystä kuin sen, joka kannattelee lännen geopoliittisia pyrkimyksiä. Intressien ohjaama uutisagenda ja sen vartioiminen on pääroolissa. Propaganda on päivittäistä, ja pelkästään väitteisiin perustuva uutisointi on etualalla. Otsikot ovat olleet suuria, mutta uutisten sisällöt köyhiä, koska lännen valtamedian väitteiltä ovat uupuneet todisteet, mikä on aiheuttanut väitteiden uskottavuuden menettämisen.
Ilman pitävää näyttöä Venäjä on syyllistetty poliittisesta ja sotilaallisesta interventiosta Ukrainassa, ja ilman todisteita Moskovaa on syytetty mm. malesialaisen lentokoneen alasampumisesta sekä oikeastaan koko kriisistä, josta julkisuuteen tulleet dokumentaatiot ovat kuitenkin todistaneet juuri lännen kädenjäljen tapahtumien taustalla. Tämä hyvin tuntemamme haastava tietous on vaiettu lännen valtamediassa, mutta ei Venäjällä ja sen valtamediassa.
Todisteettomat Venäjän ja Itä-Ukrainan vastaiset väitökset ovat vain seuranneet toisiaan, eikä vahvasti dokumentoitu tietous pääse esille Suomen valtamediassa, ellei se kannattele jo viime marraskuusta lähtien käynnistettyä Ukraina-agendaa. Yleisradio paljastaa siis jälleen sen, minkä olemme jo nähneet pitempään toteutuneen: informaatiosotansa Venäjää vastaan.
Verkkomedia perustettiin kertomaan kansalaisten toimittamana siitä mistä intressien ohjailema lännen valtamedia vaikenee. Me toimimme siis riippumattomasti, vapaaehtoisella talkootyöllä, valiten uutistietojemme lähteet ilman sitoumuksia tavalla, joka haastaa länsimediassa havaitsemamme aihepiiriä tai tapahtuaketjua koskevan uutisagendan.
Meille esimerkiksi Iranin, Kuuban, Syyrian, Kiinan tai Venäjän näkemykset sekä heidän tietoutensa ovat tasavertaisia mielipiteiden luomisen palapelissä, jossa tietous punnitaan keskenään. Meillä ei ole resursseja eikä intressiä monitoroida lännen valtamedian agendaa ja voimmekin olettaa lukijoidemme tavoittavan sen jo mitä tahansa hallintoneuvoston ohjaamaa tiedotusvälinettä seuraamalla: Suomen valtamediaan tunnetusti mahtuu vain yksi totuus.
On selvää, että propagandaan liittyvän demonisaation uhreja on kuunneltava, mikäli haluamme oppia ymmärtämään heidän kokemiensa aggressioiden syitä. Ukrainan tapahtumissa tämä on tarkoittanut erityisesti Venäjän median sisältöjen monitorointia ja Moskovan valtiojohdon näkemysten kuulemista. Donbassin kansa ja aluehallinot ovat olleet yhtä tärkeitä kuultavia Kiovan aloitettua sotilaallisen hyökkäyksen alueelle huhtikuun alussa.
Tavoitteenamme kansalaismediassa on tuottaa lisäarvoa suomalaiseen tietouteen ja antaa edellytyksiä tasapainoisen mielipiteiden luomiseksi: mahdollistaa moninapainen ja ajankohtainen uutiskeskustelu vaietuistakin aiheista – suomeksi, suomalaisille. Meillä ei väitöksistä huolimatta ole kytköstä mihinkään ulkomaiseen valtaan, instituutioon tai intressiin, eikä meillä ole uutisagendoja maailman tapahtumista. Toimimme riippumattomasti suomalaisten tuella.
Toimittajamme kirjoittavat siitä mistä itse päättävät. Perusvaatimuksena on, että uutislähteet ovat vapaasti lukijoiden saatavilla. Toimittajan mielipiteet irroitamme päinvastoin kuin valtamediassa, omiin niille huomioituihin osioihin tai erillisiin blogeihin.
Verkkomediallakin on puolueellisuutemme muodostavat intressit, jotka ovat kansalaisten sanan- ja mielipiteen vaaliminen, kansojen itsemääräämisoikeuden sekä kansainvälisen lain kunnioittaminen. Olemme sitoutuneet noudattamaan yleisesti hyväksyttyä journalismin etiikkaa, eikä Verkkomedian uutisisten sisällöstä ole vielä koskaan tehty virallista oikeuskantelua.
Olen Verkkomedian päätoimittajana erittäin pahoillani, jos joku lukijoistamme on joutunut tai tulee joutumaan sisältöjemme lukemisen, niiden jakamisen tai muutoin työskentymme kannattamisen takia kärsimään. Tavoitteemme ei ole kasvattaa kuiluja kansalaisten välillä, vaan murtaa niitä. Se, mitä Yleisradio harjoittaa, on täydellisen päinvastaista toimintaa.
Kyllä, me kritisoimme valtamediaa laiminlyönneistä ja tavoitteen hakuisista agendoista, mutta vetoomukseni valtamediassa työskenteleville on: Yrittäkää silti käyttäytyä sivistyneesti ja erottakaa edes asiat ihmisistä, koska lukijat – Suomen kansalaiset – ovat syyttömiä vallitsevaan informaatiosotaan. Välttäkäämme siis siviiliuhreja leimakirveitä heiluttaessa, koska kollektiivisella syyllistämisellä on vaarallisia seurauksia, ja useimmiten täysin syyttömille.

Janus Putkonen
Verkkomedian päätoimittaja
janus.putkonen@verkkomedia.org 

Lähteet:

Kantelut:
Postiosoite: Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, 00102 Eduskunta
Faksi: (09) 432 2268, Sähköposti: oikeusasiamies@eduskunta.fi
Suojattu sähköposti: https://turvaposti.eduskunta.fi/, merkitse vastaanottajaksi: oikeusasiamies@eduskunta.fi
Ja/tai oikeuskanslerille: Postiosoite: PL 20, 00023 Valtioneuvosto
Kantelukirjoitukset kirjaamon sähköpostiosoitteella: kirjaamo@okv.fi

                                            * * *

Julkisen sanan neuvosto
, kantelun ohjeet: http://www.jsn.fi/kantelun_ohjeet/

Tarvitsemme tukeasi - toimimme ainoastaan yksityisin lahjoitusvaroin!
Kiitä työstä lahjoituksella  ja avustat Verkkomedian toimintaa jatkumaan. "Meille pieni on jo suurta": Lahjoitustili: Janus Putkonen / FI71 4055 7620 0031 53
Toimitus @ 17.9.2014 17:22

Ei kommentteja: