Sivut

maanantai 15. syyskuuta 2014

15.9.2014 11.50

Kansalaisaloite sensuroitiin: Arhinmäki ja Kyllönen vaativat Kataiselta selitystä

KU

Vasemmistoliiton Arhinmäki ja Kyllönen kysyvät: ”Katainen, miksi estitte kansalaisaloitteen?

Suuri joukko eurooppalaisia on päättänyt tehdä aloitteen Euroopan unionin ja Kanadan sekä EU:n ja Yhdysvaltojen välisten kauppaneuvotteluiden keskeyttämisestä. EU:n komissio kuitenkin päätti 10. syyskuuta estää nimien keräämisen kansalaisaloitteeseen.
– Komissiolla oli sääntöjen mukaan mahdollisuus sensuroida ennakkoon nimien keräys kansalaisaloitteeseen. Samalla se kuitenkin lähetti vahvan demokratian vastaisen viestin – salassa käydyistä neuvotteluista ei jatkossakaan haluta kansalaiskeskustelua, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki toteaa.
– Kataisella ja muulla komissiolla on nyt selityksen paikka, miksi he haluavat estää keskustelua ja jatkaa sopimuksen valmistelemista salassa.

Hyödyttäisi suuryrityksiä

Eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa miljoona eurooppalaista vähintään neljäsosasta jäsenvaltioita voi nostaa ihmisille tärkeä asian komission käsittelyyn. Päätösvalta jatkokäsittelystä säilyy komissiolla, joten aloitteen tärkein merkitys on ihmisten aktivointi demokraattiseen päätöksentekoon osallistumiseen.
Euroopan Parlamentin Vasemmistoryhmä tuomitsi komission toimet. Parlamentin jäsen Merja Kyllönen vaatii neuvotteluiden keskeyttämistä ja asioiden julkista käsittelyä.
– Sopimus hyödyttää lähinnä suurimpia yrityksiä ja heikentää valtioiden mahdollisuuksia suojella työntekijöitä, ympäristöä ja julkisia palveluita. Mahdolliset hyödyt ovat kyseenalaisia ja optimistisimmissakin arvioissa mitättömiä, kun niitä vertaa sopimuksen tuomiin uhkiin, kuten demokraattisen päätöksenteon alistamista ulkopuoliselle välimiesoikeudelle, Kyllönen sanoo.

Juomavedet kaivostoimintaan

Euroopan parlamentti käsittelee kauppasopimusta Kanadan kanssa tiistaina 16. syyskuuta.
Arhinmäki ja Kyllönen arvioviat yhteisessä tiedotteessaan, että sopimukseen sisältyvä investointisuoja veisi Euroopalta päätösvallan omiin asioihinsa.
– Suuryritykset ovat jo nykyisin osoittaneet haastavansa valtioita oikeuteen, mikäli ne tekevät päätöksiä, jotka ovat ristiriidassa yritysten edun kanssa, tiedotteessa todetaan.
– Esimerkiksi ruotsalainen Vattenfall haastoi Saksan oikeuteen ydinvoiman alasajon vuoksi. Yhdysvaltalainen Lone Pine haastoi Kanadan, jotta voisi käyttää ympäristölle tuhoisaa vesisärötystä. Australialainen Oceanagold haastoi El Salvadorin, koska se halusi käyttää maan juomavedet kaivostoimintaansa. Lista yrityksistä estää kansalaisten ja ympäristön suojeleminen on pitkä, eikä komissiolla ole eurooppalaisilta lupaa kaventaa demokraattista päätöksentekoa voitontavoittelun kustannuksella.

Ei kommentteja: