Sivut

torstai 18. syyskuuta 2014

Uusi talousennuste: Venäjä-pakotteet vievät kuilun reunalle

Torstai 18.9.2014 klo 06.59

  
Palkansaajien tutkimuslaitos arvostelee Venäjän vastaisia pakotteita keskiviikkona julkistetussa talousennusteessaan.
- Toistaiseksi näyttää siltä, että pakotepolitiikalla EU lähti pullistelemaan lihaksia, joita sillä ei ollut, PT kirjoittaa uudessa ennusteessaan.
Pakotepolitiikalla on PT:n mukaan viety haavoittuneimmat maat uudelleen kuilun reunalle.
- Koska EU-maiden julkiset taloudet ovat keskimäärin heikossa kunnossa, EU:lla ei myöskään ole voimavaroja kompensoida niitä kohtuuttoman suuria kolhuja, joita Venäjän pakotteet aiheuttavat Baltian maille, Suomelle ja Puolalle.
Google-mainokset
Paineantureita ym.
Tunnetuilta valmistajilta. Muoviteollisuudelle, jne.
www.scansolar.fi
Alkoholin palaminen
Raittiina ratissa. Tutustu alkoholinpalamisen kaavioon täältä!
liikenneturva.fi/rattijuopumus
Tutkimuslaitos ihmettelee, miten EU:n komissio toisaalta patistaa niskuroivia pakoterintamaan, mutta toisaalta aikoo syksyllä kovistella niitä maita, joiden julkinen talous on taas heikkenemässä.
- Voidaan sanoa, että vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee.
Suomen Vienti Venäjälle supistuu PT:n mukaan miljardilla tänä vuonna.
Suomen viennin uusi nousu ensi vuonna on sekin kiinni Ukrainan kriisistä. Jos pakotekierre jatkuu, luvassa oleva viennin kasvu leikkautuu roimasti pienemmäksi.

Ei kommentteja: