Sivut

tiistai 2. syyskuuta 2014

Ei aseita Poroshenkolle!

EU:n huippukokous, jossa keskusteltiin Ukrainan kriisistä, päättyi sunnuntaiyönä Brysselissä. Alunperin Kiova ei ollut kokouksen agendassa. Poroshenko tuli kuitenkin kokoukseen täysin paniikissa, koska itsepuolustusjoukkojen toiminta Kaakkois-Ukrainassa oli ollut erittäin menestyksellistä.
Lähde: Rysslands Röst
Toimittaja: Heikki Sipilä
1.9.2014, Verkkomedia.org

Ei aseita Poroshenkolle! 
Tiedotustilaisuudessa Poroshenko väitti EU:n kokoukselle "Venäjän hyökänneen", noudattaen Kiovasta totuttua retoriikkaa Venäjän aggressioista. Mutta ilman todisteita Euroopan on entistä vaikeampaa tehdä päätöksiä pelkästään Ukrainan esittämien väitteiden pohjalta.
Kiovan mukaan Venäjä on yrittänyt miehittää Ukrainan monta kertaa, mutta Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on huomauttanut, että faktoja asiasta ei ole koskaan esitetty.
Toim. huom. Lavrov antoi selväsanaisen lausunnon maanantaina, ettei Venäjä tule puuttumaan sotilasvoimallaan Ukrainan konfliktiin ja tukee vain rauhanomaista ratkaisua kriisiin. Hän muistutti, että Venäjä on ainoastaan vienyt eteenpäin poliittisia ratkaisuja Ukrainaan.

 
Järjetön sotaoperaatio omaa kansaa vastaan on johtanut sotilaalliseen katastrofiin, johon Poroshenko toivoo lännen sotakoneen ratkaisuja. Poroshenkon aseistaminen olisi järkyttävän kansanmurhan toteutus koko länneltä

Mitä todella tapahtuu Ukrainassa, on vaikea nähdä Yhdysvaltain ja joidenkin Euroopan maiden omaksumien ja levittämien mielikuvien ja poliittisesti tarkoitushakuisten yksipuolisten näkemysten takaa.
Tämä koskee sekä väitteitä Venäjän armeijan liikkeistä, Yhdysvaltain salaisten palveluiden osallistumista toimiin Kaakkois-Ukrainassa, edelleen puuttuvia tutkimustuloksia malesialaisen Boeingin onnettomuudesta, Maidanin ja Odessan murhenäytelmiä 2.5. jne.
Lavrov on sanonut pitävänsä Kiovan logiikkaa hyvin outona. Kiova vaatii jatkuvasti itsepuolustusjoukkoja laskemaan aseensa ja antautumaan. Ensin me pommitamme teitä ja sitten neuvottelemme, sanoo Kiova, mutta meidän ehdoillamme. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ei näe Kiovalla mitään todellista "rauhansuunnitelmaa". Hän on sanonut, ettei Kiovan valitsema tie johda minnekään.
"Kuten missä tahansa muussa konfliktissa, vaikkapa Lähi-idässä tai Afrikassa, länsimaat haluavat tulitaukoja, kompromisseja ja sopimuksia. Nyt on kuitenkin kaksi poikkeusta: Syyria, jonka kohdalla länsimaat eivät tunnusta kansallisen vuoropuhelun mahdollisuutta ja Ukraina, jossa länsimaat haluavat hallinnon tuhoavan opposition."
Kysymys EU:n uudesta johdosta on ratkaistu. EU:n presidentiksi tuli Puolan pääministeri Donald Tuskja eurooppalaista diplomatiaa tulee johtamaan Italian ulkoministeri Federica Mogerini. Eurokomission johtaja on Luxemburgin Jaun-Claude Juncker.
"Tämä ei johda mihinkään merkittäviin muutoksiin. Näillä henkilöillä ei ole merkittävä vaikutusta Euroopan unionissa, jonka ulkopolitiikka määräytyy koko unionin etujen pohjalta", sanoi Venäjän tiedeakatemian Euroopan instituutin Vladimir Sjvejtser:
"Italia tai Puola eivät määrää EU:n poliittista linjaa. Sen määrää Saksa ja Angela Merkel. Juuri hänen pitäisi keskustella meidän johtajiemme kanssa. Hänen täytyy olla asiasta samaa mieltä. Mitä hän tekee, on vaikea ennustaa. Mutta kaikki, mikä koskee Ukrainaa ja suhteitamme Euroopan unioniin, riippuu hänestä."

 Rysslands röst / KOMINFORM
Heikki Sipilä @ 1.9.2014 18:18

               
Ote alkuperäisestä uutisesta:
Inget vapen för Porosjenko
Endast natten till södag avslutades EU-toppmötet i Bryssel där den ukrainska krisen diskuterades.
I själva början stod Kiev inte på agendan. Men självaste Porosjenko kom dit, helt panikslagen efter hemvärnets lyckade operationer i sydöstra Ukraina. På en briefing informerade han EU om Rysslands ”invasion”. Eftersom Kiev har sedan länge talat om rysk aggression utan några bevis blir det allt svårare för Europa att fatta beslut med endast den ukrainska inormationen i grunden.

Ei kommentteja: