Sivut

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

SUOMI RIKKOO EUROOPAN SOSIAALISEN PERUSKIRJAN EDELLYTTÄMIÄ IHMISOIKEUKSIA

Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa satuillaan, että: ”Eriarvoisuuden kasvu on vaara suomalaiselle yhteiskunnalle ja elämäntavalle. Hallitus toimii päättäväisesti hyvinvointiyhteiskunnan perusrakenteiden kehittämiseksi ja vahvistamiseksi. Köyhyyttä eriarvoisuutta ja epätasa-arvoa vähennetään. Perheiden hyvinvointia ja jokaisen yhteiskunnallista osallisuutta lisätään.”

Todellisuudessa Jyrki Kataisen hallitus on kasvattanut eriarvoisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Se on heikentänyt myös päättäväisesti suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusrakenteita niin, että perheiden hyvinvointi on huonontunut.  Kaikista sikamaisinta on tämän uusliberalistisen hallituksen välinpitämätön suhtautuminen vammaisiin ja vanhuksiin. Lisääntyneen eriarvoisuuden johdosta ei ole mikään ihme, että Suomi on pudonnut YK:n inhimillisen kehityksen indeksillä (HDI) mitattuna sijalle 21 maailmassa.

Vuonna 1949 perustettu Euroopan neuvosto on Euroopan vanhin ja laajin poliittinen yhteistyö- ja ihmisoikeusjärjestö. Se koostuu 47 jäsenvaltiosta. Sen sosiaalisten oikeuksien komitea antoi Suomelle huomautuksia v. 2013 sosiaaliturvaan liittyvissä kysymyksissä. Sen mukaan maamme ei noudata Euroopan unionin perusoikeuskirjan 34. artiklaa (Sosiaaliturva ja toimeentuloturva). Tuon artiklan 3 § mukaan: Yhteiskunnallisen syrjäytymisen ja köyhyyden torjumiseksi unioni tunnustaa oikeuden toimeentuloturvaan ja asumisen tukeen tarkoituksena turvata ihmisarvoinen elämä jokaiselle, jolla ei ole riittävästi varoja, unionin oikeuden sekä kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisesti, ja se kunnioittaa tätä oikeutta.” 

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kansaneläkettä saavien vanhusten ja vammaisten kuukausiansiot ovat reilusti alle köyhyysrajan, eivätkä ne riitä näin ollen ihmisarvoisen elämisen toteutumiseen Suomessa. Kansaneläkkeen täysi määräon 633,91 euroa kuukaudessa. Hallituksen suunnitelmat vanhustenhoitoon käytettävien varojen supistamisesta 300 miljoonalla eurolla ja kuntien peruspalvelujen valtiontuen leikkaaminen 362 miljoonalla eurolla pahentavat näiden ihmisryhmien tilannetta entisestään. Kuntien peruspalveluiden valtion osuutta on jo pienennetty v. 2012–13 yhteensä 756 miljoonaa euroa.

EU:n perusoikeuskirjan artikloissa 25 ja 26 tunnustetaan vammaisten ja vanhusten oikeudet
Unioni tunnustaa vammaisten oikeuden päästä osallisiksi toimenpiteistä, joilla edistetään heidän itsenäistä elämäänsä, yhteiskunnallista ja ammatillista sopeutumistaan sekä osallistumistaan yhteiskuntaelämään, ja kunnioittaa tätä oikeutta. Unioni tunnustaa ikääntyneiden henkilöiden oikeuden ihmisarvoiseen ja itsenäiseen elämään sekä oikeuden osallistua yhteiskunnalliseen elämään ja kulttuurielämään, ja kunnioittaa näitä oikeuksia.

Suomi rikkoo 25. ja 26. artiklaa, koska voimassaoleva lainsäädäntö mahdollistaa kuntien toisistaan poikkeavat käytännöt, joiden seurauksena vanhukset ja myös kehitysvammaiset eivät ole kansallisesti yhdenvertaisessa asemassa. Erilaisten kunnallisten käytäntöjen vuoksi osa vanhuksista ja kehitysvammaisista jää omaishoidontuen tai muiden vaihtoehtoisten tukimuotojen ulkopuolelle.

Vanhusten oikeuksien osalta Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea katsoo, ettei Suomessa nykyisin ole lainsäädäntöä, joka riittävällä tavalla kieltäisi vanhusten syrjinnän iän perusteella. Sama asia koskee myös käsittääkseni suomalaisten kehitysvammaisten syrjintää heidän vammaisuutensa perusteella. Helsingissä vanhuksille ja vammaisille kohdistettu maksuttoman HSL-matkakortin poistaminen edustaa puhtaasti tällaista syrjintää.

EU on merkillinen valtiosopimus. Suomessa sen puitteissa on ensisijaista suuryhtiöiden etujen ajaminen ja tyystin toissijaista maamme vähävaraisten vanhusten ja vammaisten ihmisoikeuksien toteutuminen. Hallituksessa istuvat hurskastelijat – hävetkää.

Matti Laitinen 10.2.2014
kehitysvammaisen pojan isä

Ei kommentteja: