Sivut

tiistai 19. elokuuta 2014

Tutkija: Länsimaat peittelevät Yhdysvaltain sotarikoksia

2014-07-07 07:43:38

Teheran, 6.7. (Press TV) -- Länsimaat vaikenevat Yhdysvaltain eri puolilla maailma tekemistä sotarikoksista, kirjoitti kansainvälisesti arvostettu politiikantutkija ja kolumnisti Paul Craig Roberts iranilaisen uutistoimisto Press TV:n verkkosivuilla sunnuntaina julkaisemassa artikkelissa. 

Niin sanottu kansainvälinen yhteisö, mikä tarkoittaa tässä tapauksessa käytännössä lähinnä länsimaita, on ollut haluton ja kyvytön ottamaan esille Washingtonin tekemiä rikoksia ihmisyyttä vastaan ​​saati ryhtymään asian vaatimiin toimenpiteisiin tai protesteihin. Syynä tähän on epäilemättä erityisesti se, että Yhdysvaltain läntiset liittolaiset ovat itse sekaantuneet näihin rikoksiin eivätkä halua tarttua Washingtonin toimesta tai hyväksynnällä tehtyihin sotarikoksiin, kirjoitti Roberts. 

Hän korosti myös, että vaikka maailmanyhteisö ei hyväksy Washingtonin toimesta tapahtuneita mielettömiä siviilien teurastuksia, sotarikostuomioistuimet eivät ainakaan toistaiseksi ole antaneet ainoatakaan pidätysmääräystä yhdysvaltalaista viranomaisista. 

Roberts viittasi Venäjän ulkoministeriön julkaisemaan Ukrainan ihmisoikeusloukkauksia ja lakien rikkomisia koskevaan niin sanottuun valkoiseen kirjaan ja totesi, että tämän selonteko ei todennäköisesti saa paljoa julkisuutta Yhdysvalloissa ja Euroopassa, koska sen faktinen sisältö on länsimaille valtava häpeä. 

Politiikantutkija huomautti myös, että Yhdysvallat ei todellisuudessa halua ratkaista Ukrainan kriisiä ja että Washingtonin tarkoituksena on pakottaa Venäjää puuttumaan sotilaallisesti tämän entisen Neuvostoliiton osavaltion asioihin saadakseen Euroopan tukemaan Washingtonin Venäjää vastaan​​ asettamia pakotteita. 

Washington haluaa pakottaa Venäjän ryhtymään käytännön toimenpiteisiin Ukrainassa, jotta Washington voisi riittävästi demonisoida Venäjää ja vaientaa eurooppalaisten yritysten puheet eduistaan, hän lisäsi. 

Washington ja Bryssel väittävät Moskovan olevan vastuussa Ukrainan kriisistä. Venäjä on torjunut jyrkästi tämän syytöksen. 

Press TV / KOMINFORM 

http://www.presstv.ir/detail/2014/07/06/370151/west-inured-to-complicit-in-us-crimes/ 

Paul Craig Roberts on Yhdysvaltain entinen valtiovarainministeri, laajalti tunnettu politiikantutkija ja kolumnisti, jonka kirjoituksia julkaistaan ympäri maailman. Viitteellisiä sivustoja: 

http://www.paulcraigroberts.org/ 

http://www.foreignpolicyjournal.com/author/paul-craig-roberts/ 

Ei kommentteja: