Sivut

torstai 21. elokuuta 2014

Luonto  | 

Suden ulvonta on mysteeri – kuuntele Kuhmossa nauhoitettu öinen ulvonta

Yksi sykähdyttävimmistä luonnonäänistä lienee susien ulvonta, joka voi kantautua pitkienkin matkojen takaa. Jorma Seppänen tallensi öistä susien ulvontaa Kuhmon Vartiuksessa.

Audio: susi silmät
Audio
Kuuntele Jorma Seppäsen nauhoitus öisestä susien ulvonnasta toukokuun alussa Kuhmossa.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijan Samuli Heikkisen mukaan syytä siihen, miksi susi oikein ulvoo, ei juuri tiedetä.
– En ole aivan varma, onko sitä tutkittu kunnolla, mutta selvää on, että kyse on viestimisestä. Sudet eivät ole kovin hyviä haukkumaan, liekö haukkuvat lainkaan. Mutta viestintään tämä selkeästi liittyy.
Heikkinen kertoo ulvonnan olevan usein viestintää pentujen ja alfaurosten välillä.
– Kun susi ulvoo, niin ne viestittävät toisilleen mahdollisesti silloin, kun tulevat pentujen luokse. Jos esimerkiksi aikuiset ovat saalistamassa tai saaliilla, niin tällöinkin ulvotaan.
Susienkin vuosi on kääntymässä kohti syksyä ja talvea. Tämä näkyy erityisesti pentujen elämässä.
Selvää on, että kyse on viestimisestä.
– Samuli Heikkinen
– Pennut alkavat olla isokokoisia ja osallistuvat jo mahdollisesti saalistukseen. Lauman jäsenet alkavat olla kookkaita, ja on selvästi nähtävissä, että pennut ovat aikuistumassa, tutkija Samuli Heikkinen kertoo.
Vaikka suden vuodenajat eivät juuri eroa toisistaan, uskoo Heikkinen syksyn olevan susille parasta aikaa.
– Ei ole lunta eikä kylmää vaikeuttamassa saalistusta ja liikkumista, ja on kohtuullisen lämmintä. Riistaa ne pyrkivät saamaan mahdollisuuksien mukaan.

Ei kommentteja: