Sivut

lauantai 30. elokuuta 2014

Krimin kehitys käynnistynyt niemimaan liityttyä Venäjään

Ennen Krimin liittymistä osaksi Venäjää niemimaan humanitaarinen ja sosiaalinen kehitys oli ollut lähinnä epäsosiaalista. Se oli toiminut ihmisiä vastaan. Terveydenhuolto ei auttanut ihmisiä pysymään terveenä. Eläkkeet ja palkat olivat olleet pieniä ja vammaisten huomiointi puutteellista.
Lähde: Rysslands Röst
Toimittaja: Heikki Sipilä
28.8.2014, Verkkomedia.org

Krimin kehitys käynnistynyt niemimaan liityttyä Venäjään 
"Ollessaan osana Ukrainaa Krim ei saanut riittävää rahoitusta sosiaalisten palveluiden ylläpitämiseen Kiova ei koskaan vaivautunut kehittämään Krimin terveydenhuoltoa", sanoi Krimin tasavallan kulttuurikomission puheenjohtaja Svetlana Savtshenko.
"Meillä oli Krimiläisten terveys –ohjelma, mutta se oli alueen hallituksen oma aloite. Ukrainan syyttäjänvirasto oli nostanut meiltä vastaan syytteenkin tämän ohjelman käynnistämisen vuoksi. Meillä ei ollut oikeutta aloittaa omaa terveysohjelmaamme. Vaikka Ukrainan perustuslaki takasikin ilmaisen terveydenhuollon, todellisuus oli aina ollut toisenlainen. Ollessamme osana Ukrainaa terveydenhuollon budjetti oli seitsemän miljoonaa dollaria, mutta nyt meillä on alan kehittämiseen jo 885 miljoonaa dollaria."
Eläkkeet ja sosiaalituki on nostettu kaksinkertaiseksi. Liikunnan ja urheilun edistämiseen on määrätty 1,2 miljoonaa dollaria.


Svetlana Savtshenkon mukaan se on enemmän kuin koskaan aiemmin. Krimille perustetaan uusia työpaikkoja. Vammaisten ihmisten tarpeet pyritään myös ottamaan huomioon, sanoi Krimin tasavallan sosiaalikehitysministeri Elena Romanovskaja.
"Alueella on aloitettu Asunto venäläiselle perheelle –ohjelma monilapsisia perheitä ja nuoria lapsiperheitä varten. Olemme kehittäneet ohjelman, jonka puitteissa vammaisten henkilöiden elämää pyritään Krimillä parantamaan. Olemme jo kehittämässä samanlaista ohjelmaa ensi vuodeksi."
Lisäksi Krimille perustetaan erityistalousalue. Alueen infrastruktuuria, koulutusta ja turismia pyritään kehittämään. Hallitus on määrännyt Krimin kehittämiseen kaikkiaan neljätoista miljardia dollaria.

 Rysslands röst / KOMINFORM
Heikki Sipilä @ 28.8.2014 13:35

               
Ote alkuperäisestä uutisesta:
Krims sociala utveckling
Innan Krims återförenade sig med Ryssland bedrevs halvöns utveckling i “antisocial” riktning och var snarare människofientlig. Hälsovården vårdade inte lokalbornas hälsa medan pensioner, löner och en tillgänglig miljö för handikappade medförde enbart problem. Återställning av alla dessa funktioner har visat sig vara en svår, men utförlig uppgift.

Ei kommentteja: