Sivut

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Tanskan ulkoministerille itäukrainalaiset ovat huligaaneja ja heitä murhaavat natsit sankareita

Suositussa tanskalaisessa Dead Line –televisio-ohjelmassa Tanskan ulkoministeri Martin Lidegaard nimitti Itä-Ukrainan kapinallisia huligaaneiksi. Lidegaard on toiminut Tanskan ulkoministerinä viisi kuukautta.
Lähde: Rysslands Röst
Toimittaja: Heikki Sipilä
25.6.2014, Verkkomedia.org

Tanskan ulkoministerille itäukrainalaiset ovat huligaaneja ja heitä murhaavat natsit sankareita 
Viiden kuukauden luulisi olevan riittävän pitkä aika siihen, että ministeri olisi voinut perehtyä edes hiukan Ukrainan tapahtumiin ja selvittää, keitä ovat kapinalliset, jotka hän leimasi järjestyksen rikkojiksi.
Monet kapinallisista ovat ehtineet antaa haastatteluja tanskalaisille ja muiden länsimaisille uutiskanaville, joissa on kerrottu nykyisen tilanteen syistä. Mm. Donetskin johtaja Denis Pushilin on raivostunut venäjänkieliseen väestöön kohdistuvasta syrjinnästä.
Mielipidetutkimusten mukaan yli 40% Donetskin alueen asukkaista pitää itseään venäläisinä, 20% ukrainalaisina ja 5% sanoo kuuluvansa muihin kansoihin. Kysyttäessä, millä kielellä he mieluiten antaisivat haastattelun, 90% kyselyyn vastanneista valitsi venäjän kielen. Tätä taustaa vasten ei liene ihme, että venäjänkielisen väestön syrjintä suututtaa Itä-Ukrainan asukkaita.

Tanskan liberaalipuolueen ulkoministeri Martin Lidegaard

Tulee muistaa, että Donetskin alue ei ole historiallinen osa Ukrainaa. Alueella on asunut eri kansoja. Etelävenäläiset kasakat saapuivat sinne 1600- ja 1700-luvuilla. Toisin sanoen Donetksin venäläiset eivät ole maahanmuuttajia.
Teollisuus alkoi kehittyä nopeasti Venäjän keisarikunnan Donetskissa 1800-luvun lopussa. Alueelle oli muuttanut työläisiä eri alueilta, mm. naapurimaasta Ukrainasta. Donetksista tuli osa Ukrainaa vuonna 1922 Neuvostoliiton muodostaneiden tasavaltojen määrittäessä rajojaan.
Neuvostoliitossa rajoilla ei ollut merkitystä, sillä kaikki asuivat yhdessä suuressa valtiossa. Ongelmia ilmeni vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.
Kiova vaatii nyt itäukrainalaisia luopumaan äidinkielestään ja identiteetistään. Ukrainan uusi virallinen ideologia oli viimeinen pisara alueen asukkaille. Denis Pushilin myönsi, ettei hän enää voinut sietää sitä, että hallituksen propaganda mustamaalaa Suuren Isänmaallisen sodan veteraaneja kutsumalla heitä miehittäjiksi ja fasisteiksi ja nationalisti Banderaa sankariksi ja vapauttajaksi.
Toisessa maailmansodassa Ukrainan kansa asettui vastustamaan natsi-Saksaa. Ukrainassa syntyi aktiivinen partisaaniliike. Osa Länsi-Ukrainan väestöstä seurasi kuitenkin Stepan Banderaa, joka halusi Ukrainan vain ukrainalaisille.
Banderalaiset murhasivat ”vapauttamisoperaationsa” aikana puolalaisia, juutalaisia, venäläisiä ja muiden kansojen edustajia. He hyökkäsivät jopa saksalaisia vastaan. Nyt banderalaisten väitetään taistelleen natseja vastaan, vaikka he itse käyttävät natsisymboleita ja ihailivat avoimesti natsi-ideologiaa.
Banderalaisten ideologiasta on nyt tullut Ukrainan valtiollinen ideologia, mikä raivostuttaa Itä-Ukrainan asukkaita.
Denis Pushilinin protestit olivat alussa rauhanomaisia, mutta hallituksen neuvotteluhaluttomuus pakotti kansalaiset tarttumaan aseisiin. Puhumattakaan siitä, että hallituksen armeija käyttää paikallista väestöä vastaan fosforipommeja ja muita kiellettyjä aseita.
Tanskan ulkoministeri hyväksyy jopa tällaisen kiovalaisen "demokratian", mutta tuomitsee ne, jotka joutuivat tarttumaan aseisiin puolustaakseen itseään ja perheitään. Ministerille he ovat huligaaneja.

Venäjän ulkoministeriö: EU jättää jatkuvasti huomiotta Ukrainan ihmisuhrit
Venäjän ulkoministeriö on tyrmistynyt arviosta, joka sisältyi maanantaina EU:n neuvostossa hyväksyttyyn raporttiin Ukrainan tilanteesta.
"On pakko todeta, että Brysselissä Ukrainan tapahtumista laaditun arvio on puolueellinen, irrallaan todellisuudesta ja että siinä vaietaan tietoisesti niistä tosiasioista, jotka ovat epämiellyttäviä EU:lle. Lisäksi arvio sisältää perusteettomia ja selvästi tekaistuja syytöksiä Venäjää vastaan", sanoi Venäjän ulkoministeriö tiistaina.
Venäjän ulkoministeriössä kiinnitetään huomiota siihen, ettei EU:n neuvoston arviossa ole lainkaan mainintaa Ukrainan erikoisoperaation aikana surmansa saaneista kymmenistä lapsista, suuresta pakolaisten virrasta Venäjän puolelle, ukrainalaisten sotilaiden usein tekemistä Venäjän rajojen rikkomuksista ja hyökkäyksestä Venäjän Kiovan lähetystöön.

 Rysslands röst / KOMINFORM

Ei kommentteja: