Sivut

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Mini-Nato on suunnattu Venäjää vastaan - Uutiset - Politiikka - Venäjän Ääni

MGajane Hanova

Tänään, 14:19

Mini-Nato on suunnattu Venäjää vastaan

Mini-Nato on suunnattu Venäjää vastaan

Liettua, Puola ja Ukraina päättivät muodostaa yhteisen prikaatin, jolle annettiin nimeksi LITPOLUKRBRIG.

Sopimus asiasta on tarkoitus allekirjoittaa kesäkuun 18. päivänä. Ajatus prikaatin muodostamisesta on syntynyt jo aiemmin. Vuonna 2013 sen esitti Puolan puolustusministeri ja kaikkein voimakkain prikaatin taisteluosasto on nimenomaan puolalainen. Liettuassa ei ole omaa armeijaa ja Ukrainan armeija on pahoin demoralisoitunut. Venäläisten asiantuntijoiden mukaan, todellista uhkaa tällainen prikaati ei Venäjälle muodosta. Mutta määrätynlainen suuntaus on tullut esille, Ukrainan tilanteen kärjistymisen jälkeen. Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigun mukaan, tämä näkyy Naton ja USA:n asevoimien ennenäkemättömän aktiivisena toimintana Venäjän rajojen tuntumassa.
Ukrainan presidentti Poroshenko ei kannattanut Julia Timoshenkon ehdotusta järjestää kansanäänestys maan liittymisestä Natoon. Mutta tästä huolimatta on näköjään alettu vauhdittamaan maan sotilasliittoon liittymisen valmisteluja. Yhtenen prikaati on askel Ukrainan sotilaallisen yhdentämisen alueella, kahden Naton jäsenmaan kanssa. Tämä tarkoittaa siirtymistä käyttämään Naton standardeja sotilaallisen toiminnan suunnittelussa ja sitä vastaavien komentojärjestelmien käyttämistä. Ukrainan virkaa tekevä puolustusministeri Koval ilmoitti, että yhteinen prikaati täyttää mm. rauhanturvatehtäviä.
Venäjän Äänen haastattelussa, Tshekin kansanarmeijan, entinen panssarivaunuryhmittymän komentaja ja Venäjän ystävyysseuran puheenjohtaja Karel Šestak ei usko prikaatin rauhanturvatehtäviin. Hänen mukaansa LITPOLUKRBRIG -prikaatin muodostaminen, samoin kuin kaikki muukin Naton aktiivinen toiminta nykyisin Euroopassa, on suunnattu Venäjää vastaan. Kaiken lisäksi tämän prikaatin muodostamista on kannustettu aivan toisesta maanosasta käsin.
Amerikkalaiset eivät halua käyttää omia sotilaitaan, ja siksi antavat rahaa tällaisen prikaatin muodostamista varten. Tällä kaikella voi olla hyvin huono loppu. USA kasvattaa sotilaallista läsnäoloaan Euroopassa, yrittää saada Venäjän piiritysrenkaan sisälle ja provosoi todellista suursotaa. Tietysti pelätään niitä puolustusjärjestelmiä, joita Venäjän armeijalla on. Tämä myös pystyy pidättelemään heitä...
Ukrainan osallistuminen tämän prikaatin muodostamiseen osoittaa ainoastaan sen, ettei Ukrainalla itsellään ole varoja mihinkään. Ne eivät riitä edes sen omien panssarivanujen ja panssariajoneuvojen polttoaineeseen. Tätä tekniikkaa se käyttää rankaisuoperaatiossaan Donetskin ja Luhanskin alueilla. Kaiken maksajana on USA.
http://finnish.ruvr.ru/news/2014_06_18/Mini-Nato-on-suunnattu-Venajaa-vastaan-6352/ini-Nato on suunnattu Venäjää vastaan - Uutiset - Politiikka - Venäjän Ääni

Ei kommentteja: