Sivut

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Venäjän vastaus infosotaan: Emme aio eristäytyä eikä ulkoinen eristäminen onnistu

Boeing 777 -lentokoneen mustat laatikot on luovutettu brittiasiantuntijoiden tutkittavaksi. Tulokset pitäisi julkistaa niiden tultua tutkituksi perusteellisesti. Siitä huolimatta länsimaissa on kuitenkin jo nimetty syyllinen onnettomuuteen. Ei ole vaikea arvata, että se on tietenkin Venäjä.
Lähde: Rysslands Röst
Toimittaja: Heikki Sipilä
25.7.2014, Verkkomedia.org

Venäjän vastaus infosotaan: Emme aio eristäytyä eikä ulkoinen eristäminen onnistu 
Venäjä on jo joutunut ennennäkemättömän kansainvälisen painostuksen ja propagandavyörytyksen kohteeksi. Nojautumalla Ukrainan tyrkyttämään erittäin kyseenalaiseen todistusaineistoon kaikki länsimaiden poliitikot ja joukkotiedotusvälineet syyttävät Venäjää kaikista mahdollisista vääryyksistä ja ongelmista.
 
Varsin kuvaava on Britannian pääministeri David Cameronin lause: "Jos kapinalliset ampuivat lentokoneen alas, on Venäjän vastattava siitä".

Laajaa Moskovan vastaista syytösten ryöppyä voidaan verrata vuonna 2002 tapahtuneeseen Irakin ja vuonna 2013 tapahtuneeseen Syyrian vastaiseen painostukseen. Painostuksen päämääränä on ajaa Venäjä nurkkaan, alistaa se kansainväliseen eristykseen ja sysätä maata geopolitiikan valtatieltä syrjäpolulle.
Venäjä on kehottanut olemaan käyttämättä tätä tragediaa epärehellisten poliittisten päämäärien saavuttamiseen ja esittänyt näkemyksensä tapahtumista Donetskin taivaalla. Toisaalta, tähän mennessä ei ole saatu vastausta esitettyihin kysymykseen, eikä ole esitetty todistetta väitteille Donetskin aluejoukkojen syyllisyydestä.
Venäjän varapuolustusministeri Anatoli Antonov: Väitetään, että Yhdysvaltain teknisen tiedustelun saamat tiedot ja satelliitista otetut kuvat vahvistavat, että ohjus laukaistiin itsepuolustusjoukkojen valvonnassa olevalta alueelta. Mutta missä nämä tiedot ovat? Miksi niitä ei ole esitetty julkisesti?


Yhdysvaltain edustajat ovat torjuneet ukrainalaisten sotilaiden osallisuuden tapahtumaan, koska lentokoneen sanotaan lentäneen heidän ohjustensa toimintasäteen ulottumattomissa.
Tässä nousee kuitenkin esille kysymys siitä, että tietävätkö nämä ukrainalaiset, mihin Ukrainassa on sijoitettu kaikki ohjustorjuntajärjestelmät?
Venäläisten diplomaattien mukaan sen sijaan, että autettaisiin puolueetonta kansanvälistä tutkimusta, Kiovan hallinto salaa Ukrainan hätäkeskusten ja itse lennonjohdon hallussa olevia tietoja. Kaikki tämä voidaan tulkita tosiasioiden vääristelyksi washingtonilaisen tapahtumien kulkua koskevan version hyväksi, sanoo politiikantutkija Sergei Mihailov.
"Boeing-turmaan muodostunut voimakkaasti politisoitunut. Washingtonin kanta on se, että Venäjä on syyllinen ja, että Venäjän on antauduttava. Tunnuslauseena voi olla vain se, että Venäjä on ylipäätään syyllinen kaikkeen ja ikuisesti."


Analyyttisen Ulkopolitiikka-tiedotustoimiston johtajan Andrei Sushentsovin mukaan yritykset eristää Venäjä kansainvälisesti on tuomittu epäonnistumaan.
Tämänhetkinen Venäjän vastainen propagandavyörytys ei ole pitkäaikaista. Venäjällä ja länsimailla on pitkä kokemus suhteiden välisistä kriiseistä eivätkä tämänhetkiset tapahtumat ulotu historiallisten normien ulkopuolelle.
Venäjällä ei ole strategisia päämääriä vastakkainasettelun kasvattamiseksi länsimaiden kanssa eikä se aio myöskään itse eristää itseään.

Tanskalainen media jatkaa malesialaislentokoneen tuhoon liittyvien propagandististen väitteiden levittämistä
Malesialaisen matkustajakoneen turmasta on syystäkin tullut merkittävä kansainvälinen uutinen. Tähän tragediaan liittyy kuitenkin useita toistaiseksi vailla vastausta olevia kysymyksiä. Edelleen esitetään kysymyksiä syyllisyydestä ja siitä, onko ylipäätään kysymys rikoksesta.
On vielä aikaista sanoa mitään, sillä tutkinta on kesken. Mutta länsimainen media syyttää yleisesti Ukrainan itsepuolustusjoukkoja lentokoneen pudottamisesta ikään kuin itsestään selvänä asiana. Perusteettomien syytösten jälkeen lisätään kuitenkin vaimeasti, että ”oletettavasti”. Jospa mekin tekisimme nyt omat oletuksemme.
Olettakaamme, että kyseessä on rikos. Ensimmäisenä mieleen tulee kysymys, kuka teosta hyötyisi? Se ei voi olla Venäjä. Saati Itä-Ukrainan itsepuolustusjoukot. Voiko se olla Ukrainan hallitus?
Siihen nähden, että se kiirehti syyttämään turmasta itsepuolustusjoukkoja, kun kone tuskin oli ehtinyt pudota maahan saakka, se olisi mahdollista.
Tanskalaiset sotilasasiantuntijat ovat sitä mieltä, että Ukrainan armeija on hyvinkin voinut pudottaa malesialaiskoneen samoin kuin se pudotti vuonna 2001 venäläisen Tu-154 –tyyppisen matkustajakoneen. Se oli lennolla Tel Avivista Novosibirskiin. Kaikki koneessa olleet 66 matkustajaa ja 12 miehistön jäsentä kuolivat.
IVY-maiden valtioidenvälinen ilmailukomitea tuli siihen johtopäätökseen, että lentokone oli pudotettu S-200 –ohjuksella. Ukraina oli silloinkin yrittänyt välttää vastuuta. Joku yrittää nytkin välttää vastuuta ja peittää jälkiään.
Presidentti Poroshenko lupasi lopettaa sotatoimet turman tutkinnan ajaksi. Siitä huolimatta turma-alue on joutunut pommituksen keskelle. Kuinka niin? Eikö Ukrainan hallitus ymmärrä, että ”todisteet” saattavat tuhoutua?
Media spekuloi, miksi itsepuolustusjoukoilta on kulunut viisi kokonaista päivää ruumiiden kuljettamiseen ja mustien laatikoiden luovuttamiseen. Tiedotusvälineet eivät piitanneet siitä, että ruumiita ja uhrien tavaroita keränneet kapinalliset joutuivat silloin tällöin torjumaan ja suojautumaan Ukrainan armeijan tykistöhyökkäyksiä.
Miksi tanskalaisen TV2-kanavan toimittaja väittää, että kapinalliset ovat hävittämässä todisteaineistoa? Koska ”he kuljettavat jonnekin lentokoneen osia hävittääkseen ne”. Huomioon ei oteta sitä mahdollisuutta, että lentokoneen osia kerätään ja kuljetetaan jonnekin turvaan niiden luetteloimiseksi. Sillä juuri ne ovat ainoita aineellisia todisteita siitä, mitä on todellisuudessa tapahtunut malesialaiselle Boeingille.
 Rysslands röst / KOMINFORM  

Lue myös:

Lähde Ukrainan puolustusministeriöstä: MH17 tuhoutui Kiovan ilmatorjunnan harjoitusvirheestä?

Heikki Sipilä @ 25.7.2014 19:43

               
Ote alkuperäisestä uutisesta:
Ryssland tänker inte isolera sig 
Det kraschade Boeings färdskrivare har överlämnats till brittiska experter. Slutsatsen om olyckans orsaker skall fastställas efter en grundlig utredning. Men väst verkar redan ha hittat den ansvarige – Ryssland.

Ei kommentteja: