Sivut

tiistai 7. lokakuuta 2014

Kiina varoittaa Eurooppaa riidankylvöstä

Kiina on sanonut, että maan pääministerin vieraillessa Saksassa ja Italiassa 9.- 15.10. 2014 Kiinalla on tilaisuus varoittaa Eurooppaa ryhtymästä turhiin ja vahingollisiin kampanjoihin epäsovun kylvämiseksi Venäjän ja Kiinan välillä.
Lähde: Rysslands Röst
Toimittaja: Heikki Sipilä
6.10.2014, Verkkomedia.org

Kiina varoittaa Eurooppaa riidankylvöstä 
"Peking on valmis hyödyntämään kaikki mahdollisuudet päästäkseen Venäjän markkinoille samalla kun Venäjän ja Euroopan väliset suhteet ovat huonontuneet", sanoi Kiinan kansantasavallan Saksan suurlähettiläs Shi Mingde viikkoa ennen Kiinan pääministeri Li Keqiangin tapaamista Saksan liittokansleri Angela Merkelin kanssa.
"Pyrimme hyvin läheisiin suhteisiin Venäjän kanssa", suurlähettiläs painotti. "Haluaisimme parantaa suhteita myös Venäjän ja Euroopan unionin välillä. Mutta kun samaan aikaan on mahdollisuus lisätä yhteistyötä Venäjän kanssa, miksi emme käyttäisi tilaisuutta? Tämä on ilmiselvää. Me emme aloittaneet Brysselin ja Moskovan välistä kiistaa. Tällainen käytös olisi muuten käsittämätöntä kiinalaisille diplomaateille", suurlähettiläs sanoi ironisesti ja avoimesti.


Kiinan Saksan suurlähettiläs teki selväksi, että Kiina aikoo täyttää eurooppalaisten taakseen jättämän tyhjiön Venäjän markkinoilla ja määrittää itse suhtautumisensa Euroon unionin Venäjää vastaan asettamiin pakotteisiin, samalla kun Kiina avaa uusia markkinoita.
"Se ei ole aivan yksinkertaista", sanoi Venäjän tiedeakatemian Euroopan instituutin Saksan asiantuntija Vladislav Belov:
"Huolimatta kaikista vaikeuksista saksalaiset yrittäjät ovat jatkaneet asialinjalla. He vastustavat pakotteita ja sanovat olevansa valmiita yhteistyöhön Venäjän kanssa. Saksalainen yritysmaailma haluaa hyviä suhteita myös Kiinan kanssa. Kiinalaiset puolestaan käyvät kovaa kilpailua vallatakseen niitä markkina-alueita, joilla saksalaisyritykset Venäjällä nyt toimivat."
Eurooppa on edelleen Venäjän kumppani, sanoi presidentti Putin kansainvälisessä "Venäjä kutsuu" -investointifoorumissa, joka pidettiin 2.10.2014. Kiina on kuitenkin Venäjän ensimmäinen prioriteetti. Kiinan edustajan puheen jälkeen presidentti Putin totesi, että Eurooppa on jättänyt kentän avoimeksi.
"Olen vakuuttunut siitä, että Kiinan edustajan puhuessa maansa investointimahdollisuuksista ja -tahdosta, se teki suuren vaikutuksen kaikkiin. Muiden maiden on syytä miettiä, miten ne voivat hyödyntää Kiinan kasvua.  Myös Venäjä on ajatellut tätä."
Venäjä tulee vastaisuudessa edelleen tehostamaan yhteistyötä mm. sekä euraasialaisen SCO-valtioyhteisön (Venäjä, Kiina, Tadhzikistan, Kazakstan, Kirgisia ja Uzbekistan) että BRICS-maiden (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka) kanssa, korosti Putin.
EU:n pakotteet eivät vaikuta strategiaan, jonka puitteissa Venäjä on valmis kehittämään laaja-alaista ja maailmanlaajuista yhteistyötä.

Rysslands röst / KOMINFORM
Heikki Sipilä @ 6.10.2014 14:22

               
Ote alkuperäisestä uutisesta:
Kina varnar Europa
Kina har meddelat att landets premiärminister kommer att besöka Tyskland och Italien, och man passade samtidigt på att varna Europa för att företa nya utsiktslösa aktioner för att så split mellan Ryssland och Kina. Peking är berett att ta till vara alla möjligheter till öppningar att komma in på den ryska marknaden, tack vare de försämrade ryska-europeiska relationerna. Detta yttrade Kinas ambassadör i Tyskland en vecka före premiärminister Li Keqiangs möte med förbundskansler Merkel.

Ei kommentteja: