Kysymys on sodasta ja rauhasta

Karelia-yhdistykset järjestivät 3.9.2014 Karjalan palautuksen yleisötilaisuuden. Kutsussa puhuttiin win-win palautuksesta. Karelia tietää hyvin, että palautuksesta on tänään yhtä turha puhua kuin aikaisemminkin. Sen toivoa kuitenkin lisää, kun Suomi luopui Paasikivi-Kekkosen linjasta. Uutisblogi: Kai Kontturi 11.9.2014, Verkkomedia.org Kysymys on sodasta ja rauhasta  Suomella on nyt Naton kanssa Isäntämaasopimus. Siihen nojaten Venäjä voidaan panna tiukalle. Mielessä saattaa pyöriä haaveilu Mainilan laukauksista. Voisi hyvin kuvitella, että siihen sopisivat pikku provokaatiot, joiden perusteella ja itsepuolustuksen nimissä voidaan mennä pyssyjen kanssa ottamaan Karjala takaisin. Jos siinä sitten tule turpiin, niin onhan meillä turvana Nato. Historia halutaan unohtaa. Oikeisto on koko voimallaan ja suurella innolla levittänyt russofobiaa, että kansa olisi revanssikunnossa, tilaisuuden tullen valmis lyömään uudelleen päänsä Karjan mäntyyn. Nyt siitä voi taas haaveilla, kun meillä on Nato. Yhdysvalloissa ei tunneta yleistä historiaa. Siellä tunnetaan vain rahan haju. Siksi Heikki Aittokosken (HS 6.9.14) mukaan kaikki näyttää perustuvan vuonna 1946 yhdysvaltalaisen Georg F. Kennanin Pitkään sähkeeseen, niin sanottuun analyysiin Neuvostoliitosta. Sen mukaan Neuvostoliitto neuroottisen ja vaistonvaraisen turvattomuuden tunteensa vuoksi voi peräytyä helposti, kun se kohtaa voimakasta vastarintaa. Tähän Kennanin ajatukseen perustuu Naton 5. artikla, jossa hyökkäys yhtä vastaan on hyökkäys kaikkia vastaan.   Mikäli Neuvostoliitto olisi ollut neuroottinen ja vaistonvarainen, se ei olisi kyennyt yksin kukistamaanHitlerin salamasota-armeijat liittolaisineen. Se ei olisi kyennyt lyhyessä ajassa, viidessätoista vuodessa, rakentamaan mm. sodan vaatimaa teollisuutta ja armeijaa. Kennanin mukaan Neuvostoliitossa etenee vain venäläisnationalismi. Hän ei huomannut, että puolet sen väestöstä oli muita kuin venäläisiä, eikä edes sitä, että itse Stalin oli gruusialainen eikä venäläinen. Nato tuskin voi auttaa Karelia-yhdistysten tavoitteita. Siltä puuttuvat taloudelliset resurssit. Natomaiden taloudet Yhdysvaltojen johdolla rämpivät pettävällä suolla, jossa kukoistavat vain työttömyys, virtuaaliraha ja valtioiden velkaantuminen. Imperialistisessa sodassa sillä ei ole merkitystä, kun sen tavoitteena on rikkauksien uudelleenjako. Se johtaa helposti siihen, että koitetaan kepillä jäätä. Aika ajoin propagandanikkarit tietäen tai tietämättään hokevat Yhdysvaltojen talouden loistavasta menestyksestä, kun totuutta on lähes mahdotonta selvittää. Asiantuntijoiden mukaan syy on siinä, että tulosten laskeminen, bkt, perustuu hedoniseen järjestelmään ja riippuu aivan liikaa laskijoiden mieltymyksistä. Viimeisen kymmenen (2004–2013) vuoden aikana viralliset luvut näyttävät siltä, että sen bkt olisi kasvanut 15 936 miljardiin dollariin, keskimäärin 4,2 % vuodessa. Tuollainen kehitys ei ole mahdollista maassa, jonka tuotannosta 77 % on palvelua ja jossa puuttuvat kansalaisia hoitavat julkiset palvelut ja jossa yli puolet on pienipalkkaissa pätkätöissä tai kokonaan työttöminä.   Pitkän aikavälin seurata viittaa siihen, että vuoden 2013 oikea bkt olisi vain 12 722 miljardia dollaria. Joten keskimäärin kasvu olisi 2,4 %. Todellisuudessa hedonisen järjestelmän vuoksi sekin tuntuu liian suurelta. Esimerkiksi Suomessa, jossa tuotantorakenne on parempi ja rahamarkkinoiden häiriöt Yhdysvaltoja oleellisesti vähäisemmät, vastaava bkt:n kasvu oli vain 1,2 %. Yhdysvaltojen väestöstä vuonna 2013 työikäisiä oli 214,6, joista työvoimaa on 173,8 miljoonaa. Täyspäiväisessä työssä näyttää olleen vain 85,2, pätkätöissä 75,1 ja työttömiä oli 13,5 miljoonaa ihmistä. Luvut kuvastavat tavattomia tuloeroja. Washingtonin kirjeenvaihtaja Leena Saarikoski pelkisti asian Helsingin Sanomissa (6.9.14) sanomalla, että 9,50 dollarin (7,30 euroa) tuntipalkka plus mahdolliset tipit ovat jo houkutteleva palkka. Lisäksi Yhdysvaltoja vaivaa kaksoisvaje. Kauppataseen 400–700 miljardin vuotuinen alijäämä johtuu kansantalouden suuresta riippuvuudesta ulkomaisesta tuonnista. Toisaalla myös suuren budjettialijäämän vuoksi valtio on riippuvainen ulkomaisista lainanantajista. Vuoden 2013 lopussa ulkomaista velkaa näyttäisi olevan 17 045 miljardia dollaria. Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että ei mene aikaakaan, kun velka ylittää 20 000 miljardia dollaria. Hurjimpien ennusteiden mukaan se voi tapahtua jo Obaman aikana. Kun Yhdysvaltojen omat resurssit ovat olemattomat, se tavoittelee muita maita Naton menojen maksajiksi. Se tarvitsee yhä useammin sotilasmenojen maksajan, että Venäjä näki rajoillaan voimakasta vastarintaa. Siksi Yhdysvallat on käynnistänyt ja pakottanut EU:n mukaan Venäjän vastaisen pakotekampanjan. Pakotteiden perustelemiseksi se on järjestänyt Ukrainan kriisin. Pakotekampanjassa on kysymys sodasta ja rauhasta Länsi on aloittanut taloudellisen sodan, jolla se pyrkii heikentämään Venäjän taloutta siitä välittämättä, mitä seurauksia sillä on eurooppalaisille. Lännessä ei vieläkään uskota, että Venäjä on niin halutessaan täysin riippumaton ulkomaisesta tuonnista. Sillä on kaikki lähteet ja osaaminen täydelliseen omavaraisuuteen. Venäjä ei tarvitse Eurooppaa, mutta Eurooppa tarvitsee Venäjää… Nykyaika muistuttaa kovasti välirauhan 1940–41 aikaa. Neuvostoliittoon suunnattu sota riehui Euroopassa. Suomessa haaveiltiin talvisodassa menetetyn Karjalan palauttamisesta. Kun Natsi-Saksan tuki oli varmistettu, Suomi hyökkäsi Neuvostoliittoon 25.6.1941. Euroopassa on käynnissä Venäjänvastainen kauppasota. Ukrainassa natsien kaapattua vallan vakinaisen armeijan rinnalle se on organisoinut oman yksityisarmeijansa. Siksi siellä riehui tai riehuu sisällissota. Nato työntyy joka puolella yhä lähemmäs Venäjän rajoja. Tänään myös Karelia-yhdistysten ja vähän muidenkin puuhat muistuttavat entisiä aikoja. Omalla tavallaan ne propagoivat ja organisoivat väkeä Karjalan palauttamiseksi. 30-luvulla väkeä hämättiin nimittämällä Neuvostoliittoa savijaloilla seisovaksi jättiläiseksi. Nyt hämäys on win-win -palautus.   Ulkopolitiikassa on luovuttu Paasikivi-Kekkosen hyvän naapuruuden linjasta. Se on korvattu Naton sotaisella linjalla, ja siksi Karelia-yhdistykset näyttävät uskovan, että iänikuinen sapelinkalistelu on saavuttanut ensimmäisen voittonsa. Nyt on vain odotettava mihin USA:n ja Naton mihin niiden sapelinkalistelu johtaa. Riittävätkö kumppaneiden taloudelliset resurssit uuteen sotaan vai laajennetaanko se niistä huolimatta imperialistiseksi sodaksi, yritykseksi jakaa maailman rikkaudet uudelleen vai – voittaako järki sotahulluuden? Uutisblogin kirjoittaja Kai Kontturi on Verkkomedian advokoima blogisti.