Sivut

lauantai 11. lokakuuta 2014

Sotarikolliset: antautukaa tai tämä kohtalo odottaa!

Nürnbergin sotatuomioistuin oli laillinen (juridinen) menettelytapa juuri samankaltaisille sotarikollisille (natseille) mitä 1% johto nyt edustaa Amerikassa. Molemmat ryhmät kuuluvat syytettävien joukkoon koska kummankaan toimet eivät ole perustuneet maan itsepuolustukseen, sanoo Carl Herman, jonka ajatuksia tässä tiivistän.
Lähde: Global Research
Toimittaja: Seppo KJ Utria
10.10.2014, Verkkomedia.org

Sotarikolliset: antautukaa tai tämä kohtalo odottaa! 
Palaan pitemmän tauon jälkeen kirjoituspöydän äären. Ennen työn alla olevaa blogikirjoitustani Poliittinen aktiivisuus – rakkauden vaiko vihan ilmentymä palaan tähän jo vuosia sitten täällä julkaistuun kirjoitukseeni johon teen joitakin muutoksia. Mielestäni se on tänään yhtä ajankohtainen ellei ajankohtaisempi kuin silloin.


Natsijohto väitti, että kansallinen itsepuolustus oli se, mihin he perustivat sotilaallisen hyökkäystoimintansa. USA ja liittoutuneet torjuivat tämän selityksen koska asiaa ei heistä voinut lähestyä vain oman edun turvaavasta näkökulmasta ja kumota selkeitä lakeja, joita molempien osapuolten on kunnioitettava ja seurattava.
Lisäksi USA perusteli, että natsijohto toimi selkeästi WW I:n (ensimmäinen maailmansota) rauhansopimusta vastaan (Kellog-Brian Pact), jonka tarkoitus oli lopettaa sodat. Sopimuksen toinen artikla nimenomaan korostaa, että sotilaallisia keinoja ei saa käyttää minkään konfliktin ratkaisemiseksi.
USA:n näkökanta voitti Nürnbergissä. Natsijohtajat todettiin syyllisiksi hyökkäyssotiin ja tuomittiin. Mutta tänään USA itse rikkoo aktiivisesti tätä sopimusta (USA:n ulkoministeriön “sodasta luopumisen” periaatetta) kuten myös samanhenkistä YK:n peruskirjan sopimusta, joka luotiin WW 2:n jälkeen.
USA:n johtajat ovat yhtä (elleivät jopa enemmän) syyllisiä hyökkäyssotaan tänään kuin natsit taannoin kun he väittävät harjoittavansa itsepuolustusta hyökkäämällä jopa vieraan mantereen maihin kuten Afganistaniin, Irakiin ja lukuisiin muihin lennokkipommittajillaan sekä vastustavat ongelmien rauhanomaista ratkaisua. Lisäksi he sanovat ’vievänsä demokratiaa’, mikä on silkkaa valhetta sillä demokratia tarkoittaa itsenäisyyden kunnioittamista ja sitä voidaan edistää (viedä) vain demokratian eikä sodan avulla (oma lisäys).
Ainoa laillinen peruste aseelliseen hyökkäykseen on toisen ensin tekemä hyökkäys eikä sellaista ole ollut Afganistanin ja Irakin kohdalla (ei myöskään Pohjois-Afrikan sodissa) vaan sinne on hyökätty omavaltaisesti.


Edelleen USA:n johto tekee aktiivista sotapropagandaa laajentaakseen sotilaallista aggressiotaan Iraniin, jopa harkiten ensi-iskua ydinasein.
 USA:n johto hyökkää nyt myös oman maansa kansalaisia vastaan:
Hallitus sanoo että se voi perustuslaillisesti teloittaa ilman oikeudenkäyntiä kansalaisia johdon (presidentin) päätöksellä. Kyse on psykopaattisesta menettelystä, jossa hallituksen omien rikollisten toimien tutkija ja paljastaja voidaan teloittaa ilman oikeudenkäyntiä.
Sota- ja talousrikollisten, jotka muodostavat 1% vähemmistön, on antauduttava ja heti, vaatii Herman.

Toimittajan kommentti:
On helppo olla samaa mieltä Hermannin kanssa mikäli on oikeuden ja totuuden puolella. Natsien, joiden pahuutta ei mitenkään tule vähätellä, ekspansiivisia pyrkimyksiä on helpompi ymmärtää koska WW I:n rauhansopimus oli mielivaltainen ja loi pohjan Hitlerin alueellisille vaatimuksille ja sille vihalle, josta voittajat kantavat vastuun.
Saksa olisi myös halunnut lopettaa sodan mutta siihen ei suostuttu vaan se ajettiin tuhoon. Sen pohjalta Hitlerin epäilemättä oli helpompi toimia ja rakentaa totalitaarista valtiotaan. Tässä rakennusvaiheessa USA:n talouseliitti myös innokkaasti auttoi Hitleriä osallistumalla Hitlerin sotateollisuuden hankkeisiin.
En ota kantaa kansallissosialismiin, jonka avulla Hitler nosti Saksan siitä suosta, johon se oli upotettu WW I:n jälkeen. Näyttää siltä, että holokausti jäänee ikuiseksi arvoitukseksi koska sionistit ovat estäneet sen tutkimisen ja leimaavat tutkijatkin viharikokseen syyllistyviksi. Sillä he mielestäni vain osoittavat, ettei totuus ole se mitä he esittävät sillä totuushan ei tutkimalla muutu.
Järkyttävää on, ettei Amerikan nykyinen johto tajua (tai tajuaa mutta on tarkoituksellisesti mukana?) omaa pohjatonta ja sairasta sotakiihkoaan ja tarvettaan luoda itse itselleen valheellisin keinoin vihollinen, jota vastaan on oikeus taistella. Mitään moraalisen tarkastelun kestäviä syitä tälle valheelliselle ja rikolliselle menettelylle ei ole.
Se kuka maata todellisuudessa johtaa (pankkiirit ja sionistit vai joku muu?) ei tässä ole tärkein asia. Joka tapauksessa johtoeliitti (ns. ’power-elite’) toimii rikollisesti ja kansainvälisiä lakeja kunnioittamatta ja yrittää nyt vetää myös EU:n mukaansa samalle rikolliselle ja matalamoraaliselle tielle. 
Sekä Afganistanin että Irakin ja niitä seuranneiden sotien likaisimpia tapahtumia tarkastellessa on pakko myöntää, että eivät natsit sen pahempia olleet kuin nämä liittouman rikolliset johtajat ja julmat palkkasoturit. On pakko ihmetellä ettei heitä silti tuomita samalla asteikolla kuin natsit tuomittiin.
Ja heidän puuhiaan pyritään kaiken lisäksi jopa salaamaan ja antamaan niistä virheellinen kuva kun valtamedia, jonka maailmaa nyt johtava pieni eliitti  pääosin omistaa, tarkoituksellisesti vaikenee niistä tämän eliitin omien etujen turvaamiseksi.

Seppo KJ Utria

Lähteet:

Seppo K.J. Utria @ 10.10.2014 16:02

               
Ote alkuperäisestä uutisesta:
2-minute video: US War Criminal 1%: Surrender now or face this future
The Nuremberg Trials established legal precedent for War Criminals exactly in kind to US 1% “leaders” today. Both are cases to prosecute Wars of Aggression that had nothing to do with “self-defense.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.