Nykyiset Yhdysvaltain imperiumin rakentajat ovat ottaneet käyttöön monipuolisempia toimenpiteitä kuin edeltäjänsä presidentti George W. Bush. He ovat paljon vähemmän alttiita käynnistämään laajamittaista maasotatoimintaa ja mieluummin kääntyvät paikallisten liittolaiseliittien puoleen.
USA:n interventiopolitiikan umpikuja ja muutokset maailmankonflikteissa
He ovat osoittaneet paljon enemmän harkintaa painopisteiden valinnassa etsiessään kohteita suoralle asioihin sekaantumiselle.
Yhteenveto prof. James Petraksen artikkelista:
The Changing Contours of US Imperial Intervention in World Conflicts
Washington luottaa nykyisin enemmän imperialistisiin eurooppalaisiin liittolaisiinsa, erityisesti Ranskaan, jonka se haluaa ottavan johtoaseman Afrikassa luopumatta kuitenkaan keskeisistä intresseistään säilyttää valta Egyptissä tiiviisti Yhdysvaltain ja Israelin hallinnassa.
Painopiste on siirtymässä ensisijaisesti kohti Kaukoitää, erityisesti Kiinan naapurimaihin, kuten Japaniin ja Etelä-Koreaan, osana pitkän aikavälin Yhdysvaltain strategiaa saartaa ja rajoittaa Kiinan talouskasvua. Obaman hallinnon "Pivot to Asia" (pääpaino Aasiaan) strategia näkyy taloudellisten neuvottelujen ja kasvavan sotilaallisen motituksen aaltoliikkeenä.
Persianlahden valvonta ja Iranin heikentäminen on edelleen Yhdysvaltain imperiumin rakentajien päästrategia, mutta George W. Bushin suorittama kallis ja tuhoisa hyökkäys Irakiin ja maan miehitys sekä näiden haitalliset kansalliset (myös globaalit) seuraamukset ovat johtaneet siihen, että Washington luottaa vähemmän sotilaalliseen yhteenottoon Teheranin kanssa ja panostaa enemmän taloudellisiin pakotteisiin, sotilaalliseen motitukseen tai saartoon ja diplomaattisiin neuvotteluihin turvatakseen yhteistyön Rouhanin uuden hallinnon kanssa.
Perustavaa laatua oleva strateginen heikkous Yhdysvaltain imperiumin politiikassa piilee kotimaisen tuen puutteessa. Maassa on kasvava tarve paremmin palkatuista työpaikoista jotta saataisiin estettyä Yhdysvaltain elintason lasku ja luotua parempi suoja sosiaali- ja elinkeinoelämälle.
Toinen strateginen heikkous löytyy Yhdysvaltain kyvyttömyydestä luoda taloudellisesti kannattava "laajemman hyvinvoinnin alue" (co-prosperity sphere), joka voittaisi puolelleen liittolaisia Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa.
"Pivot to Asia" strategia ilmenee aivan liian avoimesti vain sotilaallisena (lähinnä merivoimien) voimana, ja toteutuu (näkyy) "alueellisina konflikteina" Kiinan kanssa, mutta sillä ei luoda vakaita, rakenteellisia yhteyksiä paikallisten tuotanto- ja talousjärjestelmien eliitteihin, jotka luottavat kauppaan Kiinan kanssa.
Lopulta vakavimpana esteenä mukauttaa Yhdysvaltain ulkopolitiikka tehokkaasti nykytilanteeseen on maan Israel – kytkentä: vaikutusvaltainen sionistinen valtamuodostelma kongressissa ja hallinto- sekä joukkotiedotusvälineissä (ZPC, Zionist Power Configuration).
Sionistit ovat vahvasti sitoutuneet työntämään Yhdysvallat uusiin sotiin Israelin puolesta. Kuitenkin siirtyminen neuvotteluihin Iranin kanssa ja kieltäytyminen Syyrian pommittamisesta sekä haluttomuus osallistua Ukrainan tapahtumiin ovat kaikki merkkejä siitä, että Washington on vähemmän taipuvainen käynnistämään lisää laajamittaisia sotilaallisia väliintuloja ja vastaanottavaisempi yleisen mielipiteen vaatimuksille rajoittaa imperiumin voimankäyttöä.
Toimittajan kommentti:
Washingtonin hallinnon strategiamuutos on myös varsin looginen ja pakon sanelema seuraus sen maailmalla kärsimistä tappioita viimeisten vuosien aikana. Ei siis vain maan sisäpolitiikan umpikujasta, jossa maan elintaso on romahtanut ja kehitys vienyt kohti tiukkaa poliisivaltiota.
Venäjän johto on toiminut viisaammin ja korjannut voittoja siellä missä Obaman hallinto on tyrinyt raskaasti ja heikentänyt asemiaan ja kannatustaan raakaan militarismiin ja viattomien ihmisten lennokkipommittamiseen turvautuessaan.
Hyvinä esimerkkeinä Moskovan diplomatian voitoista ovat Syyria ja nyt viimeisenä Ukraina, jossaPutin - toisin kuin NL:n kommunistihallinnon johto panssareineen Unkarissa - paljasti todellisen diplomatiakykynsä ja voimansa ymmärtäessään Napoleonin sanat: ihmismieli on miekkaa vahvempi.
Myös luopuminen Iranin sodasta on vakuuttava näyttö Putinin ja hänen ulkoministerinsä osaamisesta. He eivät toimi miekat sojossa vaan diplomatian keinoin kärsivällisyyttä ja viisautta osoittaen. Aseet pidetään tupessa ja vain sen varalla ettei kukaan voi uhkailemalla saada yliotetta.
Sellainen on viisautta ja tuottaa hyvää satoa pitkässä juoksussa. Ja tietenkin tuntuu hyvältä kun joku taho on näin suuren viisauden löytänyt ja astunut askeleen muita pidemmälle.
Ei ihme jos Putin valitaan maailmalla vuoden mieheksi. Tietenkin meidän poliittinen (ja sotilaallinen), osin ehkä russofoobinenkin johtomme ei tätä ymmärrä (mehän olemme, toisin kuin venäläiset, huonoja shakinpelaajia). Se matkustaa kuten ennenkin sitkeästi ja itsepintaisesti junan perävaunussa. Tai kuten aiemmin olen sanonut, on ostanut hyttipaikan uppoamassa olevasta laivasta.
Seppo KJ Utria
Lisäys listan lähettäjälta Kalevi Wahrman: Putitinille löytyy Venäjältä myös todellinen sisäinen oppositio, lue lisää:
Kansan Ääni 6/2013 ilmestynyt
Kansan Äänen tuoreimmassa numerossa esille nousevat julkisten palveluiden alasajo,hallituksen rakennepaketti ja monet muut tavallisten kansalaisten elämään vaikuttavat teemat. Samalla nostetaan tapetille monia muitakin aiheita aina filosofiasta sotahistoriaan ja kansainväliseen politiikkaan.
Kansan Äänen julkaisujärjestöt toivottavat kaikille lehden lukijoille, avustajille ja ystäville hyvää Uuttavuotta. Voimia ensi vuoden taisteluun uusliberalismin murtamisen merkeissä!
