Sivut

tiistai 2. syyskuuta 2014

Vähennetään kun pitäisi lisätä

Valtamedia jankuttaa jatkuvasti väestön ikääntymisestä. Jo helmikuussa 2010 Tilastokeskuksen yliaktuaaria Markus Rapo selitti väestöennusteessa 2009 tehtyä täysvolttia eli sitä, että edellisiin vuosiin verraten 65 vuotta täyttäneiden määrä oli kasvanut huimaavasti. 
Talousblogi: Kai Kontturi
1.9.2014, Verkkomedia.org 

Vähennetään kun pitäisi lisätä
Ensin Rapo selitti, hieman hätääntyneenä, sen johtuvan maahan muuttajista. Varsin nopeasti asia muuttui ja syyksi ilmaantui kuolleisuuden hurjan alentumien. Katsotaan!
Väestöennusteesta voi ottaa esimerkiksi vuoden 2040. Siinä kaudella 1931–60 syntyneistä 2 512 216 lapsesta on elossa ja maassa 80–110 vuotta täyttäneinä 497 939, 19,8 % (vastaava luku 2010 oli 10,2 %). Näissä ikäluokissa kuolleisuus siis laskisi jyrkästi.
Tilanne paranee jatkuvasti. Kaudella 1961–75 syntyi 1 069 572 lasta. Vuonna 2040 he ovat 65–79 vuotiaita eikä kukaan ole muuttanut pois maasta ja jokainen on elossa. Näin Tilastokeskus on saanut 65 vuotta täyttäneiden määräksi 1 567 511 henkeä.
Tähän tapaan on tehty koko Tilastokeskuksen vuoteen 2070 ulottuva ennuste. Ikäihmisten osalta se on puhdasta pötyä. Markus Rapo kertoi, että Suomea on moitittu muiden maiden ohella, liian alhaisista väestön kasvuennusteista. Nyt ikäihmisten määrää lisäämällä se puute on korjattu!


Ennusteesta on taiottu kestävyysvaje
Se on taikuutta, siinä on tietoisen huijauksen karvas maku. Kestävyysvaje on jo täällä. Se on syntynyt mielettömästä töiden ja palkkojen puutteesta, yritysten verotuksen mieltä vailla olevasta alasajosta sekä suurituloisten suorastaan mitätön verotus.
Tämä politikka on vienyt väestön suurelta valtaenemmistöltä tuhkatkin pesästä – jopa vaatimattoman toimeentulon.
Väestön ikääntymisennusteen vuoksi itketään, että työvoima loppuu. Ennusteen mukaan vuonna 2040 työikäisten määrä on vain 52 tuhatta pienempi kuin 2010, mutta 134 tuhatta suurempi kuin 1990.    
Toisaalta vuonna 2013 tilastokikkailun seurauksena työvoimaksi on kirjattu 2 622 000 henkeä 74,7 % työikäisistä. Työvoiman ulkopuolelle on heitetty työvoimaa 219 000 henkeä.
”Työvoima 2025” (TM 2007) osoittaa, että vuodesta 2025 eteenpäin työikäisistä työvoimaa on 81,5–83,1 %. Sen ja väestöennusteen mukaan vuonna 2040 työvoimaa olisi 81,0 %:in mukaan vähintäänkin 2 851 000 henkeä. Näin työvoimaa olisi 229 000 henkeä, 8,7 % enemmän kuin nykyään.
Tänään valtavasta työtuntien puutteesta huolimatta näyttää siltä, että 2040 töitä tehdään 19–22 % vähemmän kuin viimevuonna, 2013.
 
"Kaikesta huolimatta valtamedia julkaisee jatkuvasti juttua väestön ikääntymisestä ja työvoiman loppumisesta, vaikka – ja valtiomiesmäisesti! – kuten sokea Reettakin näkee, niille ei ole mitään perustetta? Eivätkö nämä Tilastokeskuksen ikääntymishuijaukset yhtään hirvitä?"

Väite, että väestön ikääntymisestä syntyy 10 miljardin euron kestävyysvaje, on paskapuhetta. Kestävyysvaje on jo täällä. Sen on aiheuttanut työttömyys, yritysten, rikkaiden suuromistajien ja suurituloisten uskomattomat verohelpotukset ja -kikkailut.
Kaikki ne on perusteltu työllisyyden parantumisella ja hyvinvointivaltion pelastamisella, mutta kuten sokea Reettakin näkee, työllisyys heikkenee jatkuvasti ja hyvinvointipalveluita koko ajan nakerretaan, ajetaan alas, ajetaan kuin käärmettä pyssyyn.      


Eläkejärjestelmästä
Tähän liittyy saumattomasti tulevaisuuden eläkkeet. Viimeisen vuonna 2005 eläkeuudistuksen jälkeen jokainen kerää omat eläkkeensä, oman eläkerahastonsa. Rahaston on tuotettava joka vuosi ainakin 4 % korkoa ja korkoa korolle. Näin eläkkeelle jäävät ovat joka tapauksessa itse keränneet eläkkeensä.
Yksinkertaistaen, että asian ydin paljastuisi nykyinen eläkejärjestelmä toimiin niin, että se, joka tämän vuoden alussa 18 vuotiaana aloitti työnsä ja sai palkaksi 2000 euroa kuukaudessa, 24 000 vuodessa, sai siitä eläkerahastoonsa 5 880 euroa.
Seuraavana vuonna eläkerahaston (tämän päivän rahassa) on tuotettava korkoa 51 euroa, toisena vuotena korkoa korolle 52, kolmantena 53 ja viimeisenä vuonna 95 euroa.  Päästessään eläkkeelle 63 vuoden iässä, ensimmäisen työvuoden rahastoitu eläkemaksu on kasvanut 34 346 euroksi, 5,8 kertaiseksi.
Näin palkasta riippuen jokaisen henkilökohtainen rahasto kasvaa koko työuran ajan, vaikka kasvu hidastuu vuosittain työiän lähestyessä loppua.  
Tällä tavoin työuran aikana rahastoidut työeläkemaksut kasvavat korkoa korolle ja lopullinen rahasto on kasvanut yli kaksinkertaiseksi. Eläkkeen karttumisjärjestelmän (35 vuotta 1,5 % ja 10 vuotta 1,9 %) ansiosta henkilökohtainen rahasto riittäisi 30 vuoden eläkkeisiin.  
Nykyaikana eläkerahastoja ei enää sijoiteta niiden alkuperäisen tarkoituksen mukaan eli yritysten investointeja tukeviin takaisinlainauksiin. Nyt eläkevarat sijoitetaan pääasiassa rahamarkkinoille, joilla riskit ovat entisaikoja oleellisesti suuremmat. Ja kuten näyttää parhaillaan meneillä olevilla eläkeuudistuksilla halutaan varautua rahamarkkinoiden tuleviin ongelmiin ja sijoitustappioihin pienentämällä eläkemenoja.
Nykyiseen järjestelmään liittyy sellainen erikoisuus, että vaikka rahastot ovat henkilökohtaisia, niihin ei ole perillisillä perintäoikeutta. Varat jäävät eläkevakuutusyhtiöiden voitoksi. Vuoden 1990 eläkerahastot olivat 18,8 miljardia euroa, mutta kesäkuussa 2014 ne olivat 169,9 miljardia euroa, joten kasvu oli 804 %.
 
Valtamedia, kaikki tutkimuslaitokset ja koko ay-liike ovat noiduttu uskomaan väestön ikääntymiseen, sillä se on valtava taivaita hipova huijaus – se on päätähuimaava bisnes.

Jos väestön ikääntymien pitäisi paikkansa, miksi eläkkeitä ja kaikkia hoivapalveluja ajetaan alas? Eikö olisi toimittava tasan päinvastoin? Eikö olisi varauduttava ikääntyvien toimeentuloon ja hoitoon lisäämällä panoksia hyvinvointipalveluihin?

Talousblogin kirjoittaja Kai Kontturi on Verkkomedian advokoima blogisti.
Toimitus @ 1.9.2014 14:18

USA:n aivokasvainoikeudenkäynnit etenevät - vastaajina kännykkäfirmat

Washington DC:n Korkein oikeus ilmoitti 8. elokuuta 2014 jatkavansa prosesseja, joissa 13 aivokasvainpotilasta, tai heidän omaistaan vaativat vähintään 100 miljoonan dollarin korvauksia terveyden menetyksestä laitevalmistajilta, muun muassa Nokialta, Motorolalta ja Samsungilta.
Uutisblogi: Erja Tamminen
30.8.2014, Verkkomedia.org

USA:n aivokasvainoikeudenkäynnit etenevät - vastaajina kännykkäfirmat
Korkeimman oikeuden päätökseen jatkaa joukkokanteen käsittelyä vaikutti pitkälti se, että keväällä julkaistussa ranskalaistutkimuksessa, Coureau et al.(2014), saatiin vahvistavaa lisänäyttöä erityisesti matkapuhelimen käytön suurkulutukseen liittyvästä aivokasvainriskistä.
Uusi epidemiologinen tutkimus tukee sekä ruotsalaisprofessori Lennart Hardellin että 2010 julkaistun Interphonen tuloksia. Epävarmuus hälvenee.
Korvausvaatimukset, puhumattakaan prosessin julkisesta luonteesta, voivat merkitä suuria taloudellisia takaiskuja vastaajina oleville kännykkäfirmoille. Epäilemättä, myös kuluttajien luottamus tuotteiden turvallisuuteen punnitaan.
Mahdollisten riskien laajempi tiedostaminen voi toisaalta johtaa turvallisempiin käyttötapoihin ja tuotekehittelyyn, mikä pitkällä tähtäimellä on yritystenkin etu.
Washington DC:n Korkein oikeus aikoo jatkossa kuulla viittä asianosaisten todistajaa.


Helsingin Yliopiston dosentti Dariusz Leszczynski otti blogissaan ennalta kantaa prosessin mahdollisuuksiin. Leszczynski toimi 15 vuotta matkapuhelintutkijana Säteilyturvakeskuksessa. Hän oli myös yksi 30 asiantuntijasta Maailman terveysjärjestö WHO:n syöväntutkimuslaitoksen IARC:n kokouksessa 2011, jolloin matkapuhelinsäteily luokiteltiin "mahdollisesti karsinogeeniseksi ihmiselle", kategoriaan 2B.
Mitkä ovat USA:n joukkokanteen menestymismahdollisuudet tieteen näkökulmasta, on kiinnostava kysymys.

Dariusz Leszczynski kommentoi blogissaan:
"Tämänhetkinen tieteellinen näyttö on riittävää matkapuhelinsäteilyn luokittelemiseksi IARC-skaalan 2A-kategoriaan "todennäköisesti karsinogeeninen ihmiselle". Aika näyttää, muuttuuko "todennäköinen" varmaksi. Joka tapauksessa kestää kymmeniä vuosia, ennen kuin ongelma on perusteellisesti ratkaistu. Sitä odotellessa meidän pitäisi toteuttaa ennalta varautumisen periaatetta, johon on olemassa vankat perusteet."
Kuluttajat, alan teollisuus ja lainsäädännöstä vastaavat viranomaistahot elävät mielenkiintoisia aikoja.

Erja Tamminen, tietokirjailija

Lähteet:
Toimitus @ 30.8.2014 20:06

Amerikkalainen rauhanaktivisti: Israel on Yhdysvaltain ydinasetukikohta Lähi-idässä

Yhdysvaltain hallitus on antanut Israelille erityisaseman olla USA:n ''ydinasetukikohta'' Lähi-idässä, mikä on lisännyt epävakautta alueen muissa maissa, sanoo tunnettu amerikkalainen sodanvastustaja Bruce Gagnon.
Lähde: PressTV
Toimittaja: Heikki Sipilä
1.9.2014, Verkkkomedia.org

Amerikkalainen rauhanaktivisti: Israel on Yhdysvaltain ydinasetukikohta Lähi-idässä 
"On selvää, että Yhdysvallat on aina pitänyt Israelia ydinasetukikohtanaan kriittisellä alueella, jossa tilanne muissa maissa on muodostunut epävakaaksi", sanoi Global Network Against Weapons & Nuclear Power in Space -verkoston  johtaja Bruce Gagnon.
"Näemme nyt epävakauden lisääntyvän alueella Israelin ja Yhdysvaltojen politiikan seurauksena", sanoi Gagnon iranilaiselle Press TV -uutistoimistolle sunnuntaina puhelimitse antamassaan haastattelussa.
"Juuri Israel on roistovaltio jos mikä", korosti Gagnon ja totesi. että ei ole yllättävää, että Yhdysvallat salli 45 vuotta sitten huippusalaisissa ​​asiakirjoissa Israelin pitää kehittää ydinaseohjelmaa ja osoitti siten, että Yhdysvallat ei ole koskaan ole todella halunnut ydinaseiden vähentämistä.


Yhdysvaltain hallituksen salaisiksi luokittelemat asiakirjat paljastavat, että Yhdysvaltain hallituksen ja presidentti Richard Nixonin virkamiehet ja neuvonantajat luopuivat suunnitelmasta estää Israelin varustautuminen ydinaseilla ennen tapaamistaan Israelin pääministeri Golda Meirin kanssa Valkoisessa talossa syyskuussa 1969.
Yhdysvaltain YK-liiton World Bulletin -julkaisun mukaan mainitut asiakirjat eivät ainoastaan osoittaneet, että Yhdysvaltain edustajat hyväksyivät Israelin kieltäytymisen allekirjoittamasta ydinsulkusopimusta (Non-Proliferation Treaty, NPT), vaan tekivät myös mahdolliseksi Israelin kieltäytymisen tarkastuksesta Dimonan ydinlaitoksessa.
Samalla Yhdysvallat käytännössä hyväksyi Israelin strategisen Jericho-ohjusohjelman.

 Press TV / KOMINFORM
Heikki Sipilä @ 1.9.2014 18:39

               
Ote alkuperäisestä uutisesta:
Israel a US ‘nuclear base’ in Middle East
US government has positioned the “rogue” regime of Israel as a "nuclear base" in the Middle East, which has resulted in the “destabilization” and “instability” of countries in the region, an anti-war activist in Maine.  
“Clearly, the United States has always viewed Israel as its nuclear base in the region, a place where destabilization of other countries has happened,” said Bruce Gagnon, the Coordinator of the Global Network Against Weapons & Nuclear Power in Space. 

¡DONBÁSS RESISTE ☭ NO PASARÁN! ¡El Ejército de Novorossia pasa a la ofen...

Covert alkuperä ISIS

Todisteet altistetaan joka esitti ISIS vallassa, ja miten se tehtiin.
Islamilainen militantti ryhmä ISIS, joka tunnettiin aiemmin nimellä Al-Qaidan Irakissa, ja äskettäin rebranded kuin ns islamilainen valtio, on se on painajainen. Ne ovat häikäilemätön, fanaattisia, tappajia, lähetystyöhön, ja että operaation on tuhota välinsä, mistä tahansa uskontoon tai vakaumukseen järjestelmän ja asettaa sharia lakia. Joukkoteloitukset, beheadings ja jopa ristiinnaulitsemisia tekevän, kun he työskentelevät tämän tavoitteen saavuttamiseksi ovat ylistetyn kuin merkit ylpeyden, videoida ja ladataan koko maailman nähtäväksi. Tämä on uudet kasvot pahaa.
Olisiko kiinnostaa sinua tietää, kuka auttoi nämä psykopaatit nousevat valtaan? Olisiko kiinnostaa sinua tietää, kuka aseistettu niitä, rahoitetaan niitä ja koulutti heidät? Olisiko kiinnostaa sinua tietää, miksi?
Tämä tarina on järkevämpää, jos alamme keskellä, niin me aluksi kaataa Muammar Gaddafin vuonna 2011.
Libyan vallankumous oli Obaman ensimmäinen suuri ulkopuolista väliintuloa. Se kuvattiin jatkeena arabikevään ja Naton osallistuminen oli kehystetty humanitaarinen.
Se, että CIA oli aktiivisesti auttamaan Libyan kapinalliset kaataa Gaddafi ollut mikään salaisuus, eikä olivat ilmaiskuja että Obama määräsi vastaan ​​Libyan hallituksen. Kuitenkin vähän on puhuttu identiteetin tai ideologinen taipumukset näiden Libyan kapinalliset. Ei ole yllättävää, kun otetaan huomioon se, että johtaja Libyan kapinalliset myönsi myöhemmin, että hänen taistelijat mukana al-Qaida-sidoksissa jihadisteihin jotka taistelivat liittoutuneiden joukkoja Irakissa.
Nämä jihadistien militantteja Irakista olivat osa mitä kansallisen turvallisuuden analyytikot yleisesti kutsutaan Al-Qaidan Irakissa. Muista Al-Qaidan Irakissa oli ISIS ennen sen rebranded.
Avustuksella Yhdysvaltojen ja Naton tiedustelutietoja ja ilmatukea, Libyan kapinalliset kiinni Gaddafi ja teloitti hänet kadulla, kaikki samalla innokkaasti huutaen "Allah Akbar". Monille niistä, jotka olivat ostaneet virallinen linja siitä, miten nämä kapinalliset olivat vapaustaistelijoita pyrkii luomaan liberaalin demokratian Libyassa, tämä oli lopun alkua heidän illuusioita.
Ennen Yhdysvaltojen ja Naton tukemana hyökkäsi, Libya oli korkein elintaso minkään maan Afrikassa. Tämän mukaan YK: n inhimillisen kehityksen indeksissä rankingissa 2010. Kuitenkin vuosina vallankaappauksen jälkeen, maan joutuivat myllerrykseen , jossa ääriliikkeet ja väkivalta rehottaa. Libya on nyt laajalti pidetty epäonnistunut valtio (tietenkin ne, jotka olivat niin naiivi sisäänoston propaganda vievät sodan puolustuskannalle, kun tämä on sanottu).
Nyt kun Gaddafi syöstiin vallasta, Libyan armories ryöstettiin, ja valtavia määriä aseita lähetettiin Libyan kapinalliset Syyriaan. Aseita, jotka sisältyvät panssarintorjunta-ja ilmatorjuntaohjuksia salakuljetettiin Syyriaan kautta Turkkiin, Naton liittolainen. Kertaa Lontoon kertoi lähetyksen saapumista 14. syyskuuta 2012 (Secondary vahvistusta tässä NYT artikkelissa ) Tämä oli vain kolme päivää sen jälkeen suurlähettiläs Chris Stevens kuoli hyökkäyksessä Yhdysvaltain suurlähetystön Benghazissa. Chris Stevens oli palvellut Yhdysvaltain hallituksen yhteyshenkilönä Libyan kapinalliset huhtikuusta 2011.
Vaikka paljon huomiota tiedotusvälineissä on keskittynyt siihen, että ulkoministeriö ei pysy riittävästi turvallisuutta konsulaatissa, ja oli hidas lähettämään apua, kun hyökkäys alkoi, Pulitzer-palkinnon voittanut toimittaja Seymour Hersh julkaisi artikkelin huhtikuussa 2014 , joka altistuu luokitellut välisen CIA, Turkin ja Syyrian kapinallisten luoda mitä kutsutaan "rotta line". "Rotta line" oli peitelty verkko käyttää kanavoimaan aseita ja ammuksia Libyasta, kautta Etelä-Turkissa ja koko Syyrian rajan. Rahoitusta saatiin Turkki, Saudi-Arabia ja Qatar.
Stevensin kuollut mitään suoraa Yhdysvaltain osallistumista että aseiden kuljetusta haudattiin ja Washington olisi edelleen oikeus vaatia, että he eivät olleet lähettäneet raskaat aseet Syyriaan.
Se oli tällä kertaa, että jihad-taistelijoita Libyasta alkoi tulvia Syyriaan samoin. Eikä vain alhainen militantteja. Monet olivat kokeneita komentajia, jotka olivat taistelleet useissa teattereissa .
USA ja sen liittolaiset ovat nyt täysin keskittynyt otetaan alas Assadin hallitus Syyriassa. Kuten Libyassa tämä vallanvaihdos oli muotoiltaisiin ihmisoikeuksien kannalta , ja nyt avoimen tuen alkoi täydentää takaoven kautta. kasvava jihadilaisen läsnäolo on lakaistu maton alle ja peitettävä.
Kuitenkin koska kapinalliset vahvistunut, raportit sotarikoksista ja julmuuksista että ne sitoutumalla alkoi luoda hieman PR ongelma Washington. Sen jälkeen tuli standardi politiikkaa vaatimaan, että Yhdysvaltain tuki oli vain annetaan, mitä he kutsutaan "kohtalainen" kapinalliset .
Tämä ero ei kuitenkaan ollut mitään todellisuuspohjaa.
Antamassaan haastattelussa huhtikuussa 2014, FSA komentaja Jamal Maarouf myönsi, että hänen taistelijat säännöllisesti yhteisiä operaatioiden al-Nusra. Al-Nusra on virallinen al-Qaidan haara Syyriassa. Tämä lausunto on edelleen vahvistanut haastattelussa kesäkuussa 2013 eversti Abdel Basset al-Tawil, komentaja Ratan Pohjois edestä. Tässä haastattelussa hän avoimesti keskustelee hänen siteitä Al-Nusra, ja ilmaisee halunsa nähdä Syyria hallitsee sharia-lain. (Voit tarkistaa, mitkä nämä kaksi komentajat täällä tämän asiakirjan alkaen Institute for Study of War)
Maltillisten kapinallisten? No se on monimutkaista. Ei siksi, että tämä olisi todella tullut yllätyksenä. Reuters oli ilmoittanut vuonna 2012 , että FSA: n komento hallitsivat islamilaiset ääriryhmät, ja New York Times oli ilmoittanut, että samana vuonna , että valtaosa aseet Washington lähettivät Syyriaan oli päätyen käsissä jihadistit. Kahden vuoden ajan Yhdysvaltain hallitus tiesi, että tämä oli tapahtumassa, mutta ne piti tehdä se.
Ja FSA: n siteitä Al-Nusra ovat vasta alkua. Kesäkuussa 2014 Al-Nusra sulautui ISIS rajalla Irakin ja Syyrian.
Joten tarkistaa, FSA työskentelee Al-Nusra, Al-Nusra työskentelee ISIS ja Yhdysvaltojen on lähettänyt rahaa ja aseita FSA vaikka he tunteneet vuodesta 2012, että suurin osa näistä aseista oli päätyvät käsissä ääriaineksia. Et matematiikka.
Tässä yhteydessä Sarin kaasu hyökkäyksiä 2013 joka osoittautui syyllistyneen Syyrian kapinalliset, tekee paljon enemmän järkeä, ei se? Jos se ei riitä, että YK: n tutkijat , Venäjän tutkijat , ja Pulitzer-palkinnon voittanut toimittaja Seymour Hersh kaikki puristuksiin että rikoksen Washington n valtakirjoja, kapinalliset itse uhkasi lännen että ne paljastavat, mitä todella tapahtui, jos niillä ei ole ollut kehittyneempiä aseita sisällä yksi kuukausi.
Muuten, tämä selittää myös, miksi Washington päätti kohdentaa Venäjälle seuraavaksi.
Tämä uhka on tehty 10. kesäkuuta 2013, mitä voidaan kuvata hämmästyttävä sattuma, on jo yhdeksän päivää myöhemmin, kapinalliset saivat ensimmäiset viralliset siirtoa raskaita aseita Aleppo.
Toisen Sarin kaasu fiasko, joka on myös alttiina ja siten ollut koota julkista tukea ilmaiskuja, Yhdysvaltain kasvoi edelleen koulutusta ja tukea kapinallisia.
Helmikuussa 2014, Haaretz raportoitu , että Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten alueella, Saudi-Arabia, Jordania ja Israel, oltiin auttaa Syyrian kapinallisia suunnitelma ja valmistautua massiivinen hyökkäys etelässä. Mukaan Haaretz Israel oli myös suoraa apua vastaisia ​​sotilaallisia Assad neljä kuukautta ennen (voit käyttää ilmaiseksi välimuistissa version sivusta täällä ).
Sitten toukokuussa 2014 PBS juoksi raportin , jossa he haastattelivat kapinallisia, jotka koulutettiin Yhdysvaltain Qatarissa. Kyseisten kapinallisia heidät koulutetaan viimeistelyssä sotilaita, jotka selvisivät hyökkäyksiä.
"Ne koulutettu meidät yllättää järjestelmää tai vihollisen ajoneuvoja ja katkaisi tien", sanoi taistelija, joka paljastetaan vain "Hussein." "He myös kouluttanut meitä siitä, miten hyökätä ajoneuvoa, raid se, hakea tietoa tai aseiden ja ammuksia, ja miten lopettaa sotilaat elivät vielä saatuaan väijytys. "
Tämä on räikeässä ristiriidassa Geneven yleissopimukset. Lisäksi se on ristiriidassa tavanomaisten sotilaallista strategiaa. Perinteisissä sotilaallinen strategia sotilaat ovat parempi vasemmalla haavoittunut, koska tämä päätyy maksaa vihollinen enemmän resursseja.Täytäntöönpanovaltion jää vihollissotilaita on sellainen taktiikka, kun haluat lakko kauhua sydämiin vihollinen. Se vain sattuu olemaan vakiotoimintamenettely ISIS.
Kuukauden kuluttua tämän raportin, kesäkuussa 2014, ISIS teki dramaattisen merkintä, rajan yli Syyrian rajan Irakiin, syömällä Mosulissa, Baiji ja melkein päästä Bagdadissa. Internet oli yhtäkkiä tulvii kuvamateriaalia ajamme ampumista, suuren mittakaavan kuoleman marsseja, ja joukkohautoja. Ja tietenkin kaikki Irakin sotilas, joka oli kaapattu teloitettiin.
Valtavia määriä American puolustustarvikkeiden takavarikoitiin kyseisen operaation . ISIS otti koko truckloads Humvees, he ottivat helikopterit, tankit ja tykistö. Ne valokuvataan ja videoida itseään ja mainostetaan mitä he olivat tekemässä sosiaalisen median, ja silti jostain syystä Washington ei edes yrittänyt pysäyttää heidät.
Yhdysvaltain armeijan oppi vaaditaan selvästi tuhoaminen puolustustarvikkeiden ja tarvikkeiden, kun ystävällinen voimat eivät voi estää heitä joutumasta vihollisen käsiin, mutta se ei tapahdu täällä. ISIS annettiin tehdä laitteen pois Irakista ja Syyriaan esteettä. Yhdysvaltain armeija oli keino löytää näitä kuljetuksia, mutta he eivät tikkua ristiin, vaikka ne oli käynnistämässä drone lakkoja Pakistanissa samana viikonloppuna.
Miksi he tekisivät niin?
Vaikka Obama roolissa heikko, päättämätön, liberaali presidentti, ja samalla oppineet oikean ollut paljon iloa, että kuva, tämä on vain julkisivu. Jotkut presidentit, kuten George W. Bush, pääosin luottaa avointa sotilaallista aggressiota. Obama saa samaa työtä tehnyt, mutta hän suosii peitellyn keinoin. Ei oikeastaan ​​yllättävää ottaen huomioon, että Zbigniew Brzezinski oli oppi-isänsä.
Ne, jotka tuntevat tulevaisuudessa muistaa, että Zbigniew Brzezinski oli suoraan rahoitukseen osallistuvia ja aseistaa ääri-islamisteja Pakistanissa ja Afganistanissa heikentääkseen neuvostoliittolaiset.
Muuten Osama bin Laden oli yksi näistä Neuvostoliiton vastainen "vapaustaistelijoita" USA rahoitti ja viritys.
Tämä toiminta ei ole salaisuus tässä vaiheessa, eikä tahattomia sivuvaikutuksia.
Virallisesti Yhdysvaltain hallitus aseistaa ja rahoitus Mujaahidien oli vastaus Neuvostoliiton hyökkäyksen joulukuussa 1979, mutta hänen muistelmansa nimeltä "varjoista" Robert Gates, johtaja CIA Ronald Reagan ja George Bush vanhempi, ja sihteeri puolustus molempien George W. Bushin ja Barack Obama, kävi ilmi, että Yhdysvaltain alkoi oikeastaan ​​peiteoperaatiota 6 kuukautta ennen, joiden nimenomaisena tarkoituksena on houkutella Neuvostoliitto osaksi suohon. (Voit esikatsella asiaa tekstiä täällä Google Books )
Strategia toimi. Neuvostoliitto hyökkäsi, ja kymmenen vuoden sodan seurasi ovat monien historioitsijoiden olevan yksi tärkeimmistä syistä syksyllä Neuvostoliiton.
Tämä esimerkki ei vain luoda ennakkotapausta, mitä me näemme tapahtuvan Irakissa, Afganistanissa ja Syyriassa nyt on oikeastaan ​​jatkoa vanha tarina. Al-Nusra ja ISIS ovat ideologisia ja organisatorisia decedents nämä ääriainekset, että Yhdysvaltain hallitus käytti kolmekymmentä vuotta sitten.
USA lähti luomaan kasvualustan nämä ääriainekset valtaavat Irakissa vuonna 2003 Oliko se ei ollut tyhjiö vallan vasemmalle poistaminen ja toteutus Saddam, al-Qaida-Irakissa, alias ISIS, ei olisi olemassa. Ja jos se ei ollut Washington pyrkimyksen veikkausvoittovaroista Assad aseistamalla, rahoitus ja koulutus hämärä sotilaalliset ryhmät Syyriassa, ei ole mitään keinoa, että ISIS olisi voitu myötätuulessa Irakiin kesäkuussa 2014.
Joka tasolla, ei väliä kuinka voit leikata se, ISIS on tuote Yhdysvaltain hallituksen kierretty ja raihnainen ulkopolitiikkaa.
Nyt tämä kaikki voi tuntua ristiriitaiselta teitä katsella sotarummut vastaan ​​ISIS alkavat lyödä kovempaa ja ilmaiskuja vastaan ​​niitä vähitellen laajentaahttp://www.wjla.com/articles/2014/08/president-obama -considers-mahdollista -... ). Miksi meidän auttaa terroristijärjestö päästä perustettu vain hyökätä niitä myöhemmin?
No miksi CIA laittaa Saddam Husseinin vallassa 1963? , Miksi Yhdysvaltain hallitus takaisin Saddamin vuonna 1980, kun hän aloitti hyökkäyssodan Irania vastaan, vaikka he tiesivät, että hän käytti kemiallisia aseita? Miksi Yhdysvaltain rahasto ja käsivarren islamilaisten ääriryhmien Afganistanissa Neuvostoliittoa vastaan?
On kuvio täällä jos katsot tarkkaan. Tämä on kokeiltu ja totta geopoliittinen strategia.
Vaihe 1: Rakenna diktaattori tai ääriryhmä, joka voidaan sitten käyttää käydä proxy sotien vastustajia. Tässä vaiheessa mitään tekemistä rikoksista nämä valtakirjat lakaista maton alle.[Ongelma]
Vaihe 2: Kun näitä ikäviä merkkejä ovat aikansa eläneitä, silloin on aika tehdä kaikki, että lika maton alle ja alkaa mainontaan 24/7. Tämä tietysti toimii parhaiten, kun yleisö ei ole aavistustakaan, miten nämä pahat pojat tulivat valtaan. [Reaction]
Vaihe 3: Lopuksi, kun julkinen käytännössä kerjäämässä hallitusta tekemään jotain, ratkaisua on ehdotettu. Yleensä ratkaisu on sotilaallinen interventio, menetys tiettyjä vapauksia, tai molemmat.[Ratkaisu]
ISIS on erittäin hyödyllinen. Ne ovat pääosin tehneet Washington likaisen työn heikentämällä Assad. Vuonna 2014, kun uutiset sykli on keskittynyt lähes yksinomaan Ukrainan ja Venäjän, ISIS tehneet merkittäviä eteenpäin Syyriassa, ja elokuussa he jo hallinnassa 35% koko maan .
Koska ISIS perustuu pitkälti Syyriassa, tämä antaa USA varjolla siirtyä Syyriaan. Ennemmin tai myöhemmin USA ulottuu ilmaiskuja osaksi Assadin takapihalla, ja kun he Yhdysvaltain viranomaiset ovat jo nyt selväksi, että sekä ISIS ja Syyrian hallitus kohdistaa . Että, kun kaikki on koko pisteen. Washington voi sallia ISIS kaapata hieman enemmän alueella ensimmäinen, mutta kirjoittaminen on seinällä, ja on ollut jo jonkin aikaa.
Obaman hallinto on toistuvasti vaatinut, että tämä ei koskaan johda saappaat maassa, mutta totuus on, että kukaan, joka ymmärtää mitään sotilastaktiikoita tietää varsin hyvin, että ISIS ei voida kumota ilmaiskuja yksin. Vastauksena ilmaiskuja ISIS vain hajottamaan ja salata voimansa.ISIS ei ole vahvistettu valtion valtaa, joka voi tuhota tyrmäämällä avainrakennukset ja infrastruktuuri. Nämä ovat sissien jotka leikata hampaitaan urbaanissa sodankäynnissä.
Merkittävästi heikentää niitä, sota on sisällyttävä maajoukkoja, mutta tämäkin on toivoton.Yhdysvaltain joukot voisivat varmasti reitti ISIS kadulta kadulle taisteluihin jo jonkin aikaa, ja ne saattavat jopa onnistua täysin miehittää Syyrian ja Irakin useita vuosia, mutta lopulta he joutuvat lähtemään, ja kun he tekevät, pitäisi olla selvää, mitä tulee seuraavaksi.
Nuket, että Yhdysvaltain hallitus on asennettu eri maissa ne ovat kaatoi viime vuosina ovat poikkeuksetta osoittautuneet täysin epäpätevä ja korruptoitunut. Kukaan että Washington paikoista valta pystyy ylläpitämään vakautta Syyriassa. Kaudella.
Juuri nyt Assad on viimeinen linnake vakaus alueella. Hän on viimeinen mahdollisuus heillä on kohtalainen ei-lahkojen hallituksen ja hän on ainoa toivo mitään edes etäisesti muistuttaa demokratian lähitulevaisuudessa. Jos Assad kaatuu, islamilaisten ääriryhmien vie ruoriin, he asettavat sharia-laki, ja he tekevät kaikkensa jatkaa leviämistä niiden ideologian kauas kuin pystyvät.
Jos maailma todella haluaa lopettaa ISIS, on vain yksi tapa tehdä se:
1. Ensinnäkin, Yhdysvaltain hallitus ja sen liittolaisten on voimakkaasti painostettiin leikata kaikki tukea kapinallisia, jotka yrittävät kaataa Assadin. Vaikka nämä kapinalliset että USA aseistaa ja rahoitus olivat maltillisia, ja ne eivät ole, että ne pakottavat Assad sotia useilla rintamilla, vain vahvistaa ISIS. Tämä on hulluutta.
2. Syyrian hallitus olisi annettava taloudellista tukea, laitteet, koulutus ja älykkyys, jotta he kääntääkseen vastaan ​​ISIS. Tämä on niiden alueella, niiden tulisi olla niitä saada takaisin sitä.
Nyt ilmeisesti tämä tuki ei aio tulla USA tai NATO maa, mutta on olemassa useita kansoja, joilla on strateginen intressi estää toisen järjestelmän muutos ja kaoottinen jälkimainingeissa. Jos nämä maat reagoivat nopeasti, kuten juuri nyt, he voisivat ennakoida Yhdysvaltain väliintuloa, ja kunhan tämä tuki ei sisällä ulkomaisten joukkojen läsnäolo, näin vähentää huomattavasti todennäköisyyttä vakavia yhteenottoja tiellä.
3. Yhdysvaltain hallitus ja sen liittolaiset olisi syytä aggressiivisesti tuomita heidän etenemisensä vallanvaihdon politiikkojen ja yksilöiden takana nämä päätökset olisi perittävä sotarikoksista.Tämä olisi tehnyt kansakunta kansakunnan tasolla, koska YK ei ole tehnyt mitään, mutta mahdollistaa Naton hyökkäys. Vaikka tämä ei välttämättä heti johda nämä rikolliset pidätettiin, se lähettää viestin. Tämä voidaan tehdä. Malesia on jo osoittanut tämän mukaan tuomitsemasta Bushin hallinnon sotarikoksista poissa olevana.
Nyt saatat ajatella: "Tämä kaikki kuulostaa hyvältä ja hyvältä, mutta mitä tällä on tekemistä minun kanssani? En voi vaikuttaa tähän tilanteeseen."
Tästä näkökulmasta on melko yleinen, ja useimmat ihmiset, se on lamauttava, mutta totuus on, että voimme vaikuttaa tähän. Olemme tehneet sitä ennen, ja voimme tehdä sen uudestaan.
Olen rehellinen sinulle, vaikka tämä ei tule olemaan helppoa. Menestyä meidän täytyy alkaa ajatella strategisesti. Halusimmepa sitä tai ei, tämä on shakkipeli. Jos todella haluamme keikuttaa venettä, meidän on aloitettava tavoittaa ihmisiä vaikuttajia. Tämä voi tarkoittaa puhut lähetystoiminnan teidän paikallinen radioasema, sanomalehti tai tv-asemalle, tai se voi tarkoittaa yhteyttä vaikutusvaltainen bloggaajia, julkkiksia, yritysjohtajia tai valtion virkamiehiä.Kädenojennus hetkellä palveleva sotilaallisen ja nuoria, jotka harkitsevat liittymistä up on myös tärkeää. Mutta vaikka se on vain naapurisi, tai työtoveri, joka ikinen henkilö pääsemme tuo meidät lähemmäksi kriittistä massaa. Tärkein askel on alkaa yrittää.
Jos olet hämmentynyt, miksi tämä kaikki tapahtuu, katso tästä videosta laitamme ulos 11 syyskuu 2012
Jos tämä viesti resonoi kanssasi levisi se. Jos haluat nähdä iso kuva, ja luottaa minuun meillä on joitakin erittäin mielenkiintoisia raportteja tulossa, tilata StormCloudsGathering Youtubessa, ja seuraa meitä Facebookissa, Twitterissä ja Google Plus.
BONUS artikla (mielenkiintoinen tangentti): Oliko Libyan kapinalliset vetäjänä CIA kasvi?

Menneistä virheistä ei ole opittu mitään

Arvoisa Suomen tasavallan hallitus. Nyt näyttää toistuvan sama kuin 1930-luvulla, jolloin länsi-aktiiviset tahot suhmuroivat kansan ja eduskunnan selän takana. Ei edes Puolustusneuvoston puheenjohtaja Mannerheim tiennyt pitkään aikaan militaarikytköksistä Saksaan.
Blogiteksti: Erkki Heiskanen
31.8.2014, Verkkomedia.org

Menneistä virheistä ei ole opittu mitään 
Turhaan yritettiin esittää puolueetonta. NL:n tiedustelu kyllä tiesi asiain oikean laidan. Niin tietää myös nyt Venäjän tiedustelu.
Tietää, että NATOn  isäntämaasopimus on paljon muutakin kuin kansalle on kerrottu. Isäntämaasopimuksien ja niiden takana olevan NATO-doktriinin mukaisesti NATO itse päättää milloin, millä voimilla ja millä tarkoituksella se tulee sopimus-maahan.  
Jos, (toivottavasti ei kun), hallituksemme allekirjoittaa tuon sopimuksen, Suomella ja suomalaisilla on siihen enää kovin vähän sananvaltaa. Vastineeksi emme saa mitään turvatakuita. Jos sellaisia ylipäätään on käytännössä olemassakaan.

Yleinen huoli on perusteltu: Yhtäläisyysmerkit historian virheistä ja vaaroista havaitaan yleisesti

On äärimmäisen tärkeää tiedostaa, miltä tämä touhumme näyttää itänaapurista käsin: Olemme NATO-maa, siis vakava uhka.
Sotilaallinen suurvalta reagoi siihen niin kuin suurvalta reagoi. Ei tarvitse olla mikään ennustaja-erkki nähdäkseen mitä tuleman pitää. Turpiin tulee ennen pitkää, jos ei hallitus tule järkiinsä.
Nyt saa taloutemme tuta ensin seuraukset. Ilmatilan loukkaukset ovat sotilaallisella puolella selviä varoitusmerkkejä. Olette luomassa maastamme aluetta, johon on hyökättävä, koska vaara uhkaa liian lähellä Pietaria ja strategisesti tärkeää Kuolan aluetta.
ÄLKÄÄ LUOJAN TÄHDEN ALLEKIRJOITTAKO TUOTA ISÄNTÄMAASOPIMUSTA!
Turha on myöhemmin puolustella - ties millä verukkeella.

Vakavin Isänmaallisin terveisin,
Erkki Heiskanen, idän vientimies evp.

***

Lue aiheesta Verkkomediasta:

Sopimuspaperi paljastaa: ''Isäntämaasopimus'' tekee Naton komentajasta Pohjolan isännän